Munia, sulkia ja purkkikaupalla örkkejä

Monet rakkaimmat muistot Kesäniemestä liittyvät luonnon ihmeisiin. Harrastimme lintujen bongailua miltei koko suvun voimin ja vaihdoimme tietoja, missä harmaahaikara, kalasääksi tai nuolihaukka milloinkin pesivät. Elämyksellisiä olivat aikaiset aamuretket, jolloin hiippailimme rantakiville virvelit ojossa ja kiikarit kaulassa auringon noustessa Lokkikallion takaa. Oli hieno tunne, kun oppi tunnistamaan käpytikan, kalatiiran, uunilinnun ja västäräkin pelkän lauluäänen perusteella. Kun erään kerran aamutuimaan heräsin kaulushaikaran bassomaiseen törähdykseen, niin voiko sen suurempaa ihmettä ollakaan; se oli kesän kohokohta! Kuten myös lepakoiden viuhahtelu elokuun iltahämärissä taikka hirvien vierailu kaislikossa. Harmaahaikaroiden kesän ensikohtaaminen pysähdytti aina niiden niin uljaalla olemuksellaan.

Tänä juhannuksena löysin yläkerran lääkekaapista kaksi munakennollista erilaisia linnunmunia, joista aikoinamme olimme puhaltaneet täytteet pois. Löysin myös lasipurkin, jonne olimme joskus keränneet kimalaisia, koppakuoriaisia jos jonkinsortin turilaisia. Hiukan pölyttyneet olivat vuosien takaiset aarteet. Perhoskokoelmaa en löytänyt, missäköhän se lie.

Ehkäpä Hullun Puutarhurin ensiviehätys kasveihin sai alkunsa kasvien keräilystä ja niiden tunnistamisesta. Lopuksi hiemoimmat kukat kuivattiin antiikin aikaisella kasviprässillä, joka oli varmasti vuodelta Kivi.

Kesäniemi tarjoaa itsessään niin monia ihmeitä sekä lapsille että aikuisille. Ei siinä paljon Lampoliinaa ole ehditty kaivata :-)

Sadesäällä - pahalla päällä

Kylmää, kosteaa ja koleaa. Neiti Nokkonen ärripurrina, kuumeisen kiukkuisena, sylikissana. Vauhtikaksikko riekkuu ja riitelee, kokeilee rajojaan ja Äitinsä hermoja vuoron perään. Kiipeilevät seiniä pitkin, kun ulos puihinkaan eivät nyt pääse.

Sääennuste ja rekkaprotesti lupailevat todellista juhannustunnelmaa. Siinä punnitaan motivaatio heti alkuunsa keskikesän juhlijoilta.

Pöh - Suomen Suvi. Vertaansa vailla olet!

Kolme pientä porsasta

Jos aikoinaan veljeskaksikko sai Rouva Raivottaren hermoraunioksi ruokatavoillaan, niin ei ole Neiti Nokkonen kauas puusta pudonnut. Samanlainen on ja vähintään yhtä ärsyttävä. Aargh!

Päätin joskus poikien ruokakonstailujen jälkeen, että Neidin kanssa en ota syömisestä mitään paineita, enkä varsinkaan samanlaista lelu- ja kirja-arsenaalia taikka pelleshowta. Tuskin Suomessa on yhtään lasta nälkään kuollut, joten tyynesti vaan. Jos ei ruoka kelpaa, niin ei tuputeta. Olkoon ilman seuraavaan ruokahetkeen, josko sitten maistuisi.

Huoh. Aamusta toiseen sisukkaasti tarjoan Nokkoselle kaurapuuroa. Hauduttelen pehmeäksi ja maustan kanelilla ja muutamalla sokerinmurulla. Ensimmäisen annoksen saaminen suuhun on miltei mahdoton tehtävä. Suu ei aukea - ei sitten millään. Otan avuksi lusikan, jonka annan Neidille. Vaivihkaa saan ujutettua yhden lusikallisen Neidin suuhun, mutta se tulee sylkien pois saman tien.

Seuraavana alkaa lusikkashow. Jostain olen lukenut, että lapsen on annettava totutella syömiseen heti, kun lusikka pysyy kädessä. Lapsi saa harjoitella syömällä myös sormin ja tutkia ja kosketella ruokaansa. Ruuan heitteleminen lattialle on myös lapsen kehityksen kannalta tärkeää. Siinä hän oivaltaa maan ihmeellisen vetovoiman. Ja yhä uudestaan ja uudestaan on tehtävä tätä tutkimustyötä.

Neiti heittelee lusikalla ruokaansa ympäriinsä, päristelee ja puhaltelee sitä, hämmentää hämmentämistään koko käden laajuisilla liikkeillä, mutta vahingossakaan ruoka ei osu suuhun.

Kokeilen vaihtaa kylmään hedelmäsoseeseen. Jospa kutittelevia ikeniä viilentäisi jääkaappikylmä herkku. Mutta ei - sama pelleily jatkuu. Neiti on täynnä ruuanroiskeita, samoin, pöytä, lattia, pöydän jalat sekä syöttötuoli. Lopulta neiti ampuu lusikallaan soseannoksen suoraan silmääni. Ei paljon naurata - ei liioin itketä. Raivoissani nostan Neidin alas. Loukkaantuneen Neiti-hyeenan huuto alkaa heti. Veljekset seuraavat tapahtumaa silmäkovana. Nyt riitti. Voi, että kun saisi nuo lapset edes hetkeksi Timbuktuun!

Pahinta kaikessa on se, että sama koettelemus toistuu jokaikisellä aterialla. Jos joku kerta Nokkonen suvaitsee syömään, niin johan vain kuuluu velipojilta: "Ei se meille kelpaa!" Vihreänä kateudesta katselen lapsia, joiden suut aukeavat kuin linnunpojilla.

Lattiaan on pinttynyt lika niin pahasti, että ajattelin seuraavana kokeilla painepesuria.

Ympäristösaarnaa

Opiskelu on kivaa, ihan erilaista kuin koskaan aiemmin. Kai se johtuu motivaatiosta, siitä, että haluaa oppia ja oivaltaa.

Nyt olen paininut ympäristön terveysvaikutusten parissa ja sekö, jos mikä on sydäntäni lähellä. Nykyajan kulutusjuhla ja hyvin leväperäinen tuhlailu nostaa kyllä niskavillani hetkessä pystyyn. Leluista, vaatteista, elektroniikasta on kaikista tullut miltei kertakäyttökamaa, ei kyllä kestä lelut sukupolvelta toiselle. Tavaran paljous, ruuan määrä, harrastusmainen shoppailu, sähkön huoleton kulutus ja se järjetön jätteiden määrä on aivan tajutonta. Eikö vähemmälläkin pärjäisi?

(GRRRRR. Äsken minut sai kiukkuiseksi Herra Mies. Oli mokoma raahannut yläkerran vaatehuoneen putipuhtaat kesävaattensa pyykkikoriin pestäväksi kesäniityn tuoksuisella huuhteluaineella. Ai että otti aivoon. Haisivat kuulemma tunkkaiselle puolen vuoden kaapissa säilytyksen jälkeen! Pistäisi pihalle tuulettumaan, niin saisi ihan ilmaisen ilmakylvyn! GRRRRR.)

Hatunnosto isoäitiemme ja isoisiemme säästäväisyyden maailmaan, jolloin oltiin ruuan suhteen lähes omavaraisia ja itsetehdyt vaatteet käytettiin puhki poikki ja lopuksi niistä tehtiin vielä matonkuteita. Eikä raaskittu heittää oitis rikki mennyttä pyörää pois, vaan se korjattiin moneen moneen kertaan. Harva sen ikäluokan ihminen kärsi siihen aikaan edes ylipainosta. Sellaista määrää ruokaa, mitä nykyajan ihmiset syövät, niin huh ja hei. Voisimme kyllä ottaa opiksemme ja viettää totisesti välillä jonkinmoista nuukuusviikkoa.

(Saattaisimme jopa hoikistua siinä sivussa!)

Auringonpistoksia

Hullu Puutarhuri ei pidä auringonpaahteesta eikä pitkistä hellejaksoista. Ne aiheuttavat ylimääräistä työtä ja kastelutarvetta vastaistutetuille taimivauvoille sekä kasvihuoneen kasvateille, jotka nuukahtavat heti, kun selkänsä kääntää.

Puutarhuri itsekin kärsii auringosta, sillä nahka punoittaa, kirvelee ja nokkosrokkoa pukkaa päälle.

Siksipä niin, puutarhuri pistoksissaan on alkanut enenevissä määrin pitää puista ja niiden kevyen varjon tuomasta helpotuksesta . Saarnin lisäksi oleskelupihalta löytyy pihlaja, terttuselja, kymmenkunta omenapuuta, muutama kriikuna ja luumupuu. Kaikki niin kovin pieniä vielä, ettei niistä ole varjostamaan.

Hatarissa mietinnöissään Puutarhuri haaveilee uudesta uljaasta pihapuusta ja salaa kaipaa moottorisahamurhattua koivuaan.

Kermit the Frog

Aamutuimaan nousin Mondeoon, silmät puolinukuksissa.

Startattuani voinee sanoa, että tajuntani räjäytettiin. Jestas sentään - Herra Mies oli ostanut uutta musiikkia, todellista äijämeinikiä: Teräsbetonia! Väänsin grammaria lujemmalle ja yritin virittyä mossaustunnelmaan. ÖRRRR - ÖRRRR.

Nyt taisi selvitä keneltä Eero on oppinut mörinänsä... Hihhihhii. Tekeekö joku tällaista musiikkia tosissaan?? Ihan kuin kirkuvaa Kissiä suomalaisittain - tai ennemminkin Muppet Shown Frogleyt.

Paluumatkalla oli vaikea pysyä vakavana.

Voihan metallimiehet! Aika hyvää autolla-ajeluviihdettä!