Aallot ne paattia keinuttaa...

Tapahtui Silja Galaxylla Naisten WC:ssä Ossin ja Eeron kanssa.

E: "Äitiiii - ei me voia tulla naisten vessaan!"
Ä: "Kyllä tänne voi Pienet Pojat tulla, ihan hyvin. Mutta isot miähet ei saa tulla naisten vessaan."
O: "Nii-ii. Miähet ei voi tulla. Mutta me ollaanki poikamiähiä ja poikamiähet saa tulla naisten vessaan!!"
Ä: "Jep-jep."

Lorottavat pönttöön samanaikaisesti.
E:" Kato Ossi, mä osuin sun pissaan."
O: " Hihhii - täysosuma!"

Ossi ja Eero läpsäyttävät käsiään yhteen kuin suurenkin voiton jälkeen.

Olen äimästynyt jälleen kerran siitä, miten täydellisesti kaksosten kemiat voivatkaan sopia yhteen.

Juhannustaikaa...

Juhannus oli ja meni. Osittain Kesiksessä - osittain Kotirintamalla. Sade ei lapsia piitannut, eikä rikkaruohojen kirtkennälle olisi paljoa parempaa säätä voinut valita. Vuohenputket irtoilivat märästä mullasta kauniisti pitkine purukumisine juurineen, jotka hellesäällä tuppaavat normaalisti katkeilemaan kymmeniksi kappaleiksi. Joten paljon hyvääkin Suvisäästä - näemmä.

Paljon tuli kuvattua, ja yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siksipä muutama oiva otos parhaimmista paloista.


Keltainen Kiurujen yö ihastuttaa hehkuvalla lämmöllään.


Ja Pöllöhuoneessa tuhannet kiilusilmät tuijottavat tuijottavat ja tuijottavat. Ei tarvitse lampaita laskea!


Jostain syystä tässä huoneessa saa mahtavat unet. Eikä haittaa kimalaisten surina ikkunan yllä, ei lokkien kiljahdukset aamun tunteina.



Joskus lasten puuhat osuvat yksiin. Niinkuin tässä. Saumaton yhteistyö ja kaikki saa osansa tästäkin riemusta. Mikä lie ilmastointipötkylä, jonne Papan riemuksi on saattanut hujahtaa muutama kivenmurikka.

Onkijat tarkkana. Ja hattumuoti Vuodelta Kivi.

Au Pair

Koko viikko on sairasteltu, koko leijonalauma. Sairaille lapsille parhaimmat hoitajat ovat ehdottomasti omat vanhemmat, mutta päätimme kokeilla tilanteen vaatiessa työnantajan tarjoamaa lastenhoitopalvelua kolmen ensimmäisen ja pahimman sairaspäivän jälkeen.

Vähän kyllä jänskätti minkälaisen nuoren tytön hupakon lastenhoitofirma lähettäisi hoitamaan Villikkojamme, mutta onneksemme täti oli tomera ja kokenut konkari. Ja lapset nauttivat - kerrankin jollain oli aikaa vain heille. Sillä tädin ei tarvinnut laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, imuroida eikä hoitaa puutarhaa. Vaan lapset saivat kuulla satuja, maalata vesiväreillä, muovailla, pelailla muistipeliä ja katsella tädin viekussa Pekka Töpöhäntää.

Kyllä oli aamulla ihana herätä töihin, kun ei tarvinnut kellon kanssa käydä kilpaa ehtisikö pakkaamaan aamuäreät känkkäränkät päiväkotiin ja sitten vielä junaan. Lapset saivat jäädä nukkumaan kaikessa rauhassa ja sain juoda aamukahvin kotona. Pitäisiköhän harkita au-pairin palkkaamista vakituisesti?

Muuttopuuhia

Äitileijona nukkuu yönsä sikeästi, kun lauma on koossa. Ja mitä likempänä lauma, sen parempi.

Ensimmäisten hellepäivien siivellä sain suostuteltua Herra Miehen perhepedin kannalle. Lasten makuukammari yläkerrassa on ihkaoikeasti läkähdyttävän kuuma, eikä tuulettimia ja ilmastointipömpeleitä voi jättää villiviikareiden iloksi ilman valvontaa. Sitäpaitsi Eero oli harrastanut koko kevään hiippailua väliimme, myöskin Ossi oli satunnainen vieras ja kun kaiken kukkuraksi yön hiljaisuudessa raikasi vihlova huuto: " Suviii pelotta hämähäkkii". Joten ahdasta alkoi olemaan viiden hengen parivuoteessamme.

Niin siirsimme lauantai-illan kunniaksi kaikki kolme täyspitkää lastensänkyä oman parisänkymme jatkoksi, niin, että huoneen sivustasta tuli yhtä pitkää pätkää makuutilaa. Suvi Suloiselle suunnittelimme oman petinsä pieneen syvennykseen, mutta arvatkaapa vain halusiko Neiti nukkua yksin nurkassa. Ei tietenkään - vaan Äiti-leijonan ja Isä-karjun välissä. Niinpä nyt nukumme yhdessä rivissä kaikki makiasti makiasti. Tyytyväisinä toistemme tuhinan kuullessamme, peipposen lasketellessa sulosävelmiään raikkaaseen kesäaamuun. Jokaisella tilaa kääntyillä, eikä tukalasta kuumuudesta pohjosen päädyssä ole tietoakaan.

Niin nukkuu leijonalauma ja unen laatu parani kertaheitolla!


Ja tässä nukkuu Isoin Veljes. Hätä keinot keskii!

Kävelyn opettelua

Olenpas ollut tylsä, kun en ole mitään kirjoittanut. Vaikka paljon on tapahtunut. Olisi paljon hyviä aiheitakin, joista tahtoisin kertoa. Mutta aloitetaan tällä kertaa aiheesta kengät.

Minulla lienee hankalat jalat. Ehkä myös levottomat, mutta ennenkaikkea epäsopivat. On vaikea löytää sopivia kenkiä, sellaisia joiden kanssa astelisi kevyesti ilman hiertymiä, rakkoja ja tuskaista tunnetta. Olen kokeillut kaikkea. Pumpulivuorausta kantapäihin, laastaria jos jonkinmoista, mutta aina - aina ovat jalkani vereslihalla.

Kenkiä sovittaessani olen alkanut panostaa mukavuuteen. Mietin ennen kaikkea sitä, miten mukava niillä on tarpoa. Siltikään koron korkeus ei madaltunut. Rakastan korkeita korkoja. Piste.

Eräänä toukokuisena päivänä löysin hyvät kengät alekorista Sittarista, ja sain vielä Herra Miehen ne sponsoroimaan. Ehdin kävellä niillä vaivaiset kymmenen kertaa. Nyt viimeksi astelin niillä rakennustyömaan sepelikivillä sovitellen tarkoin askeleeni naulaisten lautojen lomaan. Tuntui kuin vasemmassa jalassani olisi ollut luistin. Jalka vain luisti alta pois ja olin kaatua pariin otteeseen.

Työpäivän päätteeksi kiiruhdin junalle. Loivaa alamäkeä kiiruhtaessani kaaduin näyttävästi kolmen nuoren leveähelmäisen vähemmistökulttuurin edustajan eteen. Auts. Satutin polveni, tiesin, että iho meni rikki ja valkoiset farkut saivat verisen tahran. Tapaus taisi olla nuorison päivän kohokohta: "HA-HA-HA-HA" he hohottivat ja osottelivat minua. "HA-HA-HA-HA-OPETTELE KÄVELEMÄÄN!" Olin niin hämmentynyt kohtaamastani pilkasta, etten osannut sanoa mitään. Sipsuttelin vain nolostuneena pois. Onneksi takanani pyöräillyt rouva osoitti myötätuntoa ja huusi rakkareille: "OLIPAS HAUSKAA!" Ja kysyi minulta, sattuiko.

Myöhemmin kotona huomasin, että vasemman kengän korkolappu oli irronnut. Hengenvaaralliset kengät oli paras palauttaa pikaisesti kauppaan.

Ilokseni sain myös kuulla ratkaisun hiertymisongelmaan. Apteekissa myydään "huulirasvaa", jota sivellään kantapäihin. Ja rakot ovat taaksejäänyttä elämää. Hope so.