Kuka on vienyt vapaa-aikani? on jatkuva tunne, etten saa mitään aikaiseksi, enkä ehdi tekemään mitään, mitä pitäisi. Puhumme kaiketi niistä viheliäisistä:
aikavarkaista.
On silti
jotain tapahtunut. Tässäpä kohokohtia tympeästi ranskalaisittain:
-voitin elämäni ensimmäisen kerran blogiarvonnassa!! Jiihaa - lahja oli Hullulle Puutarhurille enemmän kuin mieleinen. Oi kiitos - oi kiitos - Onnetar! Ja suurkiitos
maaka!
-pienten aarteittemme päiväkodissa oli romahdusvaara. Voitteko kuvitella: kaksi vuotta vanha talo, jostain syystä tehty kantavaan palkkiin jonkunsortin emämunaus eikä sitä valvova mestari sitten huomannut. pahaenteiset äänet olivat onneksi saaneet hoitajien hälytyskellot soimaan ja niinpä olivat painelleet evakkoon pihalle. Muutama päivä meni varahoidossa ja jälleen tuli punnittua sitä, että mikä olisikaan lapsiemme parhaaksi. Kurja oli eilen illalla isointa veljestä nukuttaa, itkua tihutti kerrossängyssään:"pelottaa, jos katto romahtaa..." Ei siinä auttanut kuin vakuutella, että meidän talo on vahva ja vankka, onhan sentään mestarit olleet rakentamassa.
-viime viikonloppuna pääsimme viettämään suurta urheilujuhlaa. Ensin perinteikkäissä Hippohiihdoissa Eeron sijoittuessa hienosti kuudenneksi ja Ossin kymmenenneksi. Mainittakoon, että sarja oli 5-6-vuotiaille ja suurin osa näytti olevan kuusivuotiaita :)
ja sitten kävimme upeissa Salpausselän maisemissa kannustamassa Harri Ollia ja muita sankareita palkintopalleille.
Lapsoset valitsivat poskilleen hienot liput. Isänmaallisuuden kunniaksi Eero otti toiselle poskelle suomen lipun ja isän ja papan riemuksi toiselle poskelle ruotsin lipun. Ossi kannatti Viroa ja Kanadaa, Suvi Viroa.
En tiedä kuka mäkikotka tämä on, mutta ainoa, joka tarjoutui jakamaan nimmareita ihailijoilleen. Arvatkaapa vaan harmittaako, kun ei ollut kynää mukana. grrrrr.
- ja tänään, tapasin mä nokisutarin. Suit sait sukkelaan kiipesi kuin kissa kuumalle katollemme. Ei näkynyt turvavaljaita, ei kypärää. Tuhkaimuri ylitti taatusti desibelien raja-arvot, mutta ei näkynyt kuulosuojaimia. Sutjakkaasti suti tuhkat osittain keuhkoihinsa. Haloo - ajattelin mielessäni, miksi mietin nykyään kaikki ammatit terveyden kannalta. On tainnut riskien kartoitukset mennä selkärankaan, jossa kaikenlisäksi komeilee tällä hetkellä komea haava umpeen ommeltuna. Loppukevennykseksi Neiti Nokkonen kysyi vienolla äänellään nokipojalta:
"minkävärinen sun talo on?" Kuulemma harmaa.
Velipojat sivakoivat pellonlaitaan ja sieltä sitten kisasivat takaisin... Kumpi voittaa??
Sisko juoksi vastaan kannustamaan...
...mutta päätti sittenkin ottaa kisaan osaan jalan!
Taisi tulla tasapeli!
Ainakin kaikki osallistujat vaikuttivat tyytyväisiltä!
Tämän talven tulemme aina muistamaan runsaista hangista ja pitkästä pakkasjaksosta.... Toivottavasti hiihtämään päästään myös tulevina talvina!
