Aamusta se alkaa: kaksintaistelu. Kuka saa tehdä ensiks ja kuka saa olla viimenen. Siinäpä kiista. Kumpikaan ei hyvä ja aina se vaihtoehto, jonka toinen saa - on parempi. AINA.
Kauhukaksoset pakenevat juoksujalkaa ja tietenkin eri suuntiin. "Ossi ensiks!" Huutaa Eero. "Eelo ensiks!" Huutaa Ossi. Kolmeen laskiessa peräkammarin nurkkaan ahdistettu pellavapäinen jästipää lampsii raahaavin askelin kohti piinapenkkiä. "Ainako mun tautuu olla ensiks - AINAKO?" Kysyy Eero sääliä kerjäten. Selitän, että tällä kertaa Eeron vuoro on olla ensimmäisenä, mutta illalla on mahdollisuus olla sitten viimeisenä.
Haen Ossin hammaspesulle. Valittavaan äänensävyyn hän marisee: "Ainako mun tautuu olla viimeinen? AINAKOOO?" Tällä kertaa kyllä: kukin vuorollaan - yksi kerrallaan.
Vihoviimeisenä on Neiti Nokkosen vuoro, joka innokkaana on jo maistellut kaikkia mahdollisia hammasharjoja. Ja tietysti vähän hinkannut lavuaarin viemärin reunoja ja kuinkas ollakaan, pudottanut hammastahnan killumaan yhdessä muutaman papiljotin kera wc-pönttöön. Iloksemme pönttö on unohtunut vetää.
Pojilla on hauskaa (minulla ei) , kun saavat kerrankin kalastaa risuongillaan.
Tämän episodin jälkeen tenavat ovat kadonneet, osa yläkertaan. Vastahakoinen Ossi raahautuu eteiseen: "Byäää. Ainako mun tautuu pukee ensiks? AINAKOO?" Kyllä vain poikaseni, näin on näreet.
Seuraavaksi puen Neiti Nokkosen, joka on innokkaana lähdössä. Pukeminen ei kuitenkaan suju vielä itsenäisesti, joten joudun ottamaan häneltä saapikkaani pois. Tästä suivaantuneena alkaa Draama Queenin esitys. Tinttarella heittäytyy huutamaan selälleen sätkien jokaista raajaansa eri suuntaan. Huhhahhei ja huumori kukkii.
Lopuksi käyn hakemassa yläkerrasta Eeron: "Ainako mun tautuu lahtee kelhoon? AINAKOOO? Ainako mun tautuu olla viimene - AINAKOO??" No comments.
"Mun vualo paasta etupenkkiin!" vaatii Eero Ossin säestässä: "Mun vualo paasta etupenkkiin!!" Suvi saa vuorostaan olla ensimmäisenä turvavyöpalvelussa. "Silo mut ensiks" vaatii Ossi. "Eiku silo MUT ensiks" komentaa Eero. Sidon takapenkkiläisen ensiks, koska takapenkkiläinen ei päässy etupenkille.
Vihdoin ja viimein istahdan ratin taa. Hur-hur. Sitikka kehrää kuin kissa. Hur-hur. Pää pistoksissa.
Kerhoon ajellesssani tajuan unohtaneeni omat hampaat.
torstai 30. lokakuuta 2008
tiistai 28. lokakuuta 2008
Siipi maassa
Olisipa joku joka sanoisi mitä tehdä. Antaisi ratkaisun avaimet tarjottimella. Ottaisi ohjat ja näyttäisi suunnan.
En jaksaisi enää miettiä eri vaihtoehtoja enkä pohdiskella jokaiselta eri kantilta. Piirtänytkin olen, vetänyt viivoja viivojen perään, plussannut ja miinustanut, enkä siltikään tule viisaammaksi. Päinvastoin pääni alkaa tuntua entistä raskaammalta, eikä lontoonraesuklaalevykään enää auta.
Henkinen valmistautuminen alkoi jo nelisen vuotta sitten. Lasten tultua elämään asioiden tärkeysjärjestys on pakostakin muuttunut. Kaiken kiireen keskellä tallitöistä on kadonnut se suurin nautinto - tilalle on tullut pitkälti velvollisuus ja pakko. Kyllästyminen aikaisiin aamuihin ja ennen kaikkea jatkuvasti vaihtuviin tilanteisiin. Alvariinsa saa olla etsimässä, järjestämässä ja sovittelemassa. Huonon omantunnon taakka on vain kasvanut vuosi vuodelta. Oma hevonen, eikä tarpeeksi aikaa.
Joko nyt olisi aika luovuttaa? Näin tahtoisin. Kai se on jonkinlaista rakkautta sekin, että osaa luopua ajoissa. Ennenkuin kärsimys vie voiton. Ja se, että asettaa oman jaksamisen jonkinlaiseen arvoonsa.
Ahdistaa, ahdistaa - pelkkä ajatuskin ahdistaa.
En jaksaisi enää miettiä eri vaihtoehtoja enkä pohdiskella jokaiselta eri kantilta. Piirtänytkin olen, vetänyt viivoja viivojen perään, plussannut ja miinustanut, enkä siltikään tule viisaammaksi. Päinvastoin pääni alkaa tuntua entistä raskaammalta, eikä lontoonraesuklaalevykään enää auta.
Henkinen valmistautuminen alkoi jo nelisen vuotta sitten. Lasten tultua elämään asioiden tärkeysjärjestys on pakostakin muuttunut. Kaiken kiireen keskellä tallitöistä on kadonnut se suurin nautinto - tilalle on tullut pitkälti velvollisuus ja pakko. Kyllästyminen aikaisiin aamuihin ja ennen kaikkea jatkuvasti vaihtuviin tilanteisiin. Alvariinsa saa olla etsimässä, järjestämässä ja sovittelemassa. Huonon omantunnon taakka on vain kasvanut vuosi vuodelta. Oma hevonen, eikä tarpeeksi aikaa.
Joko nyt olisi aika luovuttaa? Näin tahtoisin. Kai se on jonkinlaista rakkautta sekin, että osaa luopua ajoissa. Ennenkuin kärsimys vie voiton. Ja se, että asettaa oman jaksamisen jonkinlaiseen arvoonsa.
Ahdistaa, ahdistaa - pelkkä ajatuskin ahdistaa.
perjantai 24. lokakuuta 2008
Turvakodin turvassa
Kauniista rakennuksesta ja pihapiiristä huolimatta Turvakoti oli hyvin karu ja kolkko paikka. Syy tähän selvisi nopeasti Herra Hoitajan puheista, sillä kaikki irrallaan oleva tavara lähtee asiakkaiden mukana uuteen kotiin. Niin sijauspatjat, taulut - jopa olohuoneen televisio ovat kadonneet jonkun Mannen matkaan. Joten huoneet olivat hyvin pelkistettyjä - ei lainkaan kodinomaisia vaan tyhjyyden tunne muistutti ennemmin vankilaa kuin kotia.
Tunnelma sen sijaan oli rauhallinen. Leppoisa Herra Hoitaja uhkui turvallisuutta olemuksellaan - mielenterveystyön ammattilainen totisesti. Turvakodissa työskentely on arvatenkin rankkaa, hyvin rankkaa, sillä perheiden tilanteet ovat käsittämättömiä ja varsinkin pelokkaiden lasten hätä on kertakaikkinsen kamalaa.
Asiakaskunnasta valtaosa on tullut hakemaan turvaa henkisen väkivallan vuoksi. Hakattuja vaimoja ja lapsia on ikävä kyllä heitäkin. Oma lukunsa on romanit, joiden kulttuuri esimerkiksi ajaa äidit lapsineen kuukaudeksi synnytyksen jälkeen pois kotoa likaisuutensa vuoksi. Etniset ryhmät, kuten vietnamilaisnaiset, tulevat turvakotiin pakoon suomalaismiehiään, jotka ovat teljenneet heidät täysipäiväisiksi orjikseen neljän seinän sisälle. Huh.
Vaikea on käsittää maailmanmenoa.
Hyvin äkkiä tuli omaa kotia kova ikävä.
Tunnelma sen sijaan oli rauhallinen. Leppoisa Herra Hoitaja uhkui turvallisuutta olemuksellaan - mielenterveystyön ammattilainen totisesti. Turvakodissa työskentely on arvatenkin rankkaa, hyvin rankkaa, sillä perheiden tilanteet ovat käsittämättömiä ja varsinkin pelokkaiden lasten hätä on kertakaikkinsen kamalaa.
Asiakaskunnasta valtaosa on tullut hakemaan turvaa henkisen väkivallan vuoksi. Hakattuja vaimoja ja lapsia on ikävä kyllä heitäkin. Oma lukunsa on romanit, joiden kulttuuri esimerkiksi ajaa äidit lapsineen kuukaudeksi synnytyksen jälkeen pois kotoa likaisuutensa vuoksi. Etniset ryhmät, kuten vietnamilaisnaiset, tulevat turvakotiin pakoon suomalaismiehiään, jotka ovat teljenneet heidät täysipäiväisiksi orjikseen neljän seinän sisälle. Huh.
Vaikea on käsittää maailmanmenoa.
Hyvin äkkiä tuli omaa kotia kova ikävä.
tiistai 21. lokakuuta 2008
On peikkoäidillä 11 lasta ja hännät on solmittu yhteen
Viime aikoina olen harjoitellut oikein ison suurperheen äitinä olemista, sillä katraamme sai mukavasti lisävahvistusta serkkutytön ja pikkuserkkujen osalta. Lapsilla oli hurjan hauskaa keskenään ja se jos mikä helpotti omaa rooliani. Ei tarvinnut riitoja ratkoa, eikä keksiä leikkejä, ainoastaan välillä hieman jarrutella liian hurjaksi yltyvää menoa.
Tuli ihan oma lapsuus mieleen! Miten jännittävää ja hauskaa olikaan, kun itse pääsi yökylään tai joku kaveri tuli meille! Serkkuni hevosjulisteilla tapetoidussa huoneessa riitti katseltavaa, pahvilaatikoista kyhätyt tallirakennukset kaikkine yksityiskohtineen olivat kertakaikkisen hienoja ja kaiken huippuna neljänteen polveen asti selvitetyt sukutaulut, joita oli tuhansittain. Tukka hulmuten pyöräilimme kilometrikaupalla pitkin Korppiteitä, välillä joka toiselle jalalle keventäen, vauhtia lisäillen maiskutuksin ja raipan napsautuksin, määränpäänä talli, mikäs muukaan. Siinä tarttui heppahöperyys kovapäisempäänkin kaveriin!
Yökyläilijänä oli jännittävää asettua hetkeksi toiseen perheeseen ja leikkiä toisten kadehdittavan hienoilla ja mitä erilaisemmilla lelukokelmilla. Kumma juttu, mutta ruokakin maistui aina hirmuhyvältä - kammottavaa hirvenkieltä lukuunottamatta!
En kyllä vielä saanut lopullista vahvistusta siitä, menisikö neljä tai viisi lasta siinä samassa kuin kolme. Herra Miehen mielestä viikonloppu oli "ihan kiva". Tarkempaa analyysia hän ei antanut :-)
Tuli ihan oma lapsuus mieleen! Miten jännittävää ja hauskaa olikaan, kun itse pääsi yökylään tai joku kaveri tuli meille! Serkkuni hevosjulisteilla tapetoidussa huoneessa riitti katseltavaa, pahvilaatikoista kyhätyt tallirakennukset kaikkine yksityiskohtineen olivat kertakaikkisen hienoja ja kaiken huippuna neljänteen polveen asti selvitetyt sukutaulut, joita oli tuhansittain. Tukka hulmuten pyöräilimme kilometrikaupalla pitkin Korppiteitä, välillä joka toiselle jalalle keventäen, vauhtia lisäillen maiskutuksin ja raipan napsautuksin, määränpäänä talli, mikäs muukaan. Siinä tarttui heppahöperyys kovapäisempäänkin kaveriin!
Yökyläilijänä oli jännittävää asettua hetkeksi toiseen perheeseen ja leikkiä toisten kadehdittavan hienoilla ja mitä erilaisemmilla lelukokelmilla. Kumma juttu, mutta ruokakin maistui aina hirmuhyvältä - kammottavaa hirvenkieltä lukuunottamatta!
En kyllä vielä saanut lopullista vahvistusta siitä, menisikö neljä tai viisi lasta siinä samassa kuin kolme. Herra Miehen mielestä viikonloppu oli "ihan kiva". Tarkempaa analyysia hän ei antanut :-)
torstai 16. lokakuuta 2008
Potut pottuina
Hullun Puutarhurin perunasato tuotti karvaan pettymyksen. Alkuinnostuksissaan hän kaivoi yhdessä Herra Miehen ja Renkipoikiensa kanssa perunoita vannakaupalla maasta, mutta ikävä totuus paljastui vasta multaisia penuja pestessä. Yksi toisensa jälkeen osoittautui hankkineensa myrkynvihreää poskipunaa, pahus soikoon - solaniinimyrkkyä. Ei kiitos!
Taisi unohtua Puutarhurilta yksi tärkeääkin tärkeämpi toimintavaihe perunankasvatusoperaatiossaan. Multaus olisi pitänyt suorittaa heti taimettumisen vaiheessa, eikä tosiaankaan vasta sitten, kun taimet kaatuivat loppusyksystä lakoon. Ei auttanut siinä vaiheessa enää nurmisilppu.
Kappas kappas. Täpötäyteen ahdetut kompostorimme natisevat liitoksistaan jo nyt.
Oppi menee puutarhurin päähän näköjään vain kantapään kautta.
Taisi unohtua Puutarhurilta yksi tärkeääkin tärkeämpi toimintavaihe perunankasvatusoperaatiossaan. Multaus olisi pitänyt suorittaa heti taimettumisen vaiheessa, eikä tosiaankaan vasta sitten, kun taimet kaatuivat loppusyksystä lakoon. Ei auttanut siinä vaiheessa enää nurmisilppu.
Kappas kappas. Täpötäyteen ahdetut kompostorimme natisevat liitoksistaan jo nyt.
Oppi menee puutarhurin päähän näköjään vain kantapään kautta.
tiistai 14. lokakuuta 2008
Kasvukipuja
Olin tänään kuuntelemassa The Gurun kasvatusoppeja ja tulin vakuuttuneeksi siitä, että mies on viisas. Olin ymmärtävänäni, että kasvatus on loppupeleissä hyvin yksinkertaista vaikkakin itsestä on tuntunut usein aivan toiselta. Kirjoitan nämä opit nyt heti muistiin, jotta voin hakoteillä ollessani palauttaa ne itselleni mieleen.
Mitä lapsi tarvitsee? (Järjestyksellä ei merkitystä)
1. Huolenpitoa (=ravintoa, vaatetusta, unta...)
2. Äidin ja Isän (=molemmat)
3. Rutiineja, rajoja (=tuovat turvallisuuden tunnetta)
4. Ikätovereita (=opetella sosiaalisia taitoja)
5. Rakkautta (=lasta rakastetaan sellaisena kuin hän on. Lapsi on elämämme tärkein asia.)
6. Turvallisuutta (=oma koti on paras paikka olla.)
7. Suvun ja juuret (=oman suvun historia on erittäin tärkeä lapselle)
8. Tuntea olevansa rakastettu juuri sellaisena kuin on( =saada ilmaista kaikki, myös kielteiset, tunteet)
9. Empatiakyvyn oppimista (=hoivaleikit, lemmikit, äidin ja isän käyttäytymismallit)
Mitkä ovat pannassa?
- pitkälle kehitetyt ääntelevät ja vilkkuvat lelut (eivät ruoki lapsen mielikuvitusta millään tavalla)
- tietokonepelit
- internet ilman rajoituksia ja valvontaa
- isot päiväkotiryhmät
Mitkä ovat in?
- Grimmin sadut ja muut vanhan ajan kunnon sadut
- Afrikan tähti ja muut vanhan ajna kunnon lautapelit
- nallipyssyt
- luovat lelut, kuten käpylehmät ja muut rakentelu ym.lelut
- kotihoito tai perhepäivähoito pienimmille lapsille
Paras mieleen jäänyt aate oli se, että seuraavan kerran kun lapsi taas kerran raivokkaasti kamppailee asetettuja rajoja vastaan - (ja vaikka kuinka houkuttaisi antaa periksi) - niin muista: lapsi myhäilee tyytyväisyyttään itsekseen, kun vanhemmat pitävät pelisäännöistä kiinni. (="Onneksi ne älypäät tajusivat pakollisista vastusteluista huolimatta pistää mut jo pehkuihin, kun olen aivan poikki...")
Mitä lapsi tarvitsee? (Järjestyksellä ei merkitystä)
1. Huolenpitoa (=ravintoa, vaatetusta, unta...)
2. Äidin ja Isän (=molemmat)
3. Rutiineja, rajoja (=tuovat turvallisuuden tunnetta)
4. Ikätovereita (=opetella sosiaalisia taitoja)
5. Rakkautta (=lasta rakastetaan sellaisena kuin hän on. Lapsi on elämämme tärkein asia.)
6. Turvallisuutta (=oma koti on paras paikka olla.)
7. Suvun ja juuret (=oman suvun historia on erittäin tärkeä lapselle)
8. Tuntea olevansa rakastettu juuri sellaisena kuin on( =saada ilmaista kaikki, myös kielteiset, tunteet)
9. Empatiakyvyn oppimista (=hoivaleikit, lemmikit, äidin ja isän käyttäytymismallit)
Mitkä ovat pannassa?
- pitkälle kehitetyt ääntelevät ja vilkkuvat lelut (eivät ruoki lapsen mielikuvitusta millään tavalla)
- tietokonepelit
- internet ilman rajoituksia ja valvontaa
- isot päiväkotiryhmät
Mitkä ovat in?
- Grimmin sadut ja muut vanhan ajan kunnon sadut
- Afrikan tähti ja muut vanhan ajna kunnon lautapelit
- nallipyssyt
- luovat lelut, kuten käpylehmät ja muut rakentelu ym.lelut
- kotihoito tai perhepäivähoito pienimmille lapsille
Paras mieleen jäänyt aate oli se, että seuraavan kerran kun lapsi taas kerran raivokkaasti kamppailee asetettuja rajoja vastaan - (ja vaikka kuinka houkuttaisi antaa periksi) - niin muista: lapsi myhäilee tyytyväisyyttään itsekseen, kun vanhemmat pitävät pelisäännöistä kiinni. (="Onneksi ne älypäät tajusivat pakollisista vastusteluista huolimatta pistää mut jo pehkuihin, kun olen aivan poikki...")
tiistai 7. lokakuuta 2008
Ilon häivähdyksiä
Vein tänään ensimmäistä kertaa ystäväni, suurperheen äidin, piipahtamaan tallille. Silmät ihmetyksestä kirkkaina, hän toisteli toistelemistaan, ettei tällaista paikkaa voi olla, ihanaa, miten suloisia heppoja ja näin lähellä kotia. Juuri niinkuin hänen unelmissaan. Huokaili ihastuksissaan yhä uudelleen ja uudelleen...
Olin häkeltynyt. Juuri, kun manailen, ettei kukaan enää arvosta maalaistollojen maisemia ja elämäntapaa, niin löydänkin sielunkumppanin! Ja kun olen taas kurkkuani myöten täynnä tallirumban pyörittämistä, niin huomaankin, että asiat alkavat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen. Riks, Raks ja Poks!
Hyvä tuuli tarttui! Tuoreet omenamehut portaillamme sai minut taas tajuamaan, että elämme Onnelassa.
Olin häkeltynyt. Juuri, kun manailen, ettei kukaan enää arvosta maalaistollojen maisemia ja elämäntapaa, niin löydänkin sielunkumppanin! Ja kun olen taas kurkkuani myöten täynnä tallirumban pyörittämistä, niin huomaankin, että asiat alkavat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen. Riks, Raks ja Poks!
Hyvä tuuli tarttui! Tuoreet omenamehut portaillamme sai minut taas tajuamaan, että elämme Onnelassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)