Kevätkauden avajaiset...

...ovat tänään. Maaliskuun ensimmäinen päivä, joten voi sanoa, että kevät on nyt. Päivät pitenevät, aurinko tuo säteillään piristäviä vaikutuksia ja mieli on odottava. Kevät on ehdottomasti paras aika vuodesta. Eikä se liity pelkästään siemeniin, kylvöihin eikä siihen että kauppoihin alkaa tulla narsisseja. Kevät vain on ja tuo tullessaan hyvän mielen.

Suurin toiveeni on, ettei se alkaneen työelämän tohinassa jäisi liiaksi taka-alalle.

Virittääkseni teidätkin keväisiin tunnelmiin, tässä muutama otos viime keväältä.

Kevään ensi krookukset:


Upeat tulppaanit:


Omenapuumme kukkivat ensi kertaa viime keväänä:


Herkät harakankellot:

Tätä maisemaa rakastan:

Ilves - tuo jalo kissapeto

Paikallislehdessä on käyty viime viikkoina kiivasta keskustelua miltei räjähdysmäisesti runsastuneesta ilveskannasta Etelä-Hämeessä. Arolammilla ja Lopella on kaadettu kaksi ilvestä ja arvioiden mukaan näillä nurkilla vipeltää vähintään toistakymmentä ilvestä. Kaksi viikkoa takaperin väitän minäkin nähneeni tuoreet jäljet kuusipellolla ja yhä varmempi olen myös siitä, että otus on liikuskellut pihallamme.

Kivenheiton päässä Kärkölässä sattui tällainen tapaus: ilves puri miestä

Tämä otus sen sijaan osui silmiimme metsästysmuseossa.



Tuo pilkullinen pikkupeto on kyllä kaikessa viekkaudessaan mainio. Erityisesti minua kiehtoo nuo valtavan kokoiset tassut. Jäljen koko siis 7-9cm, pyöreä, eivätkä kynnet erotu juuri lainkaan.



Olen jostain lukenut riistakamerasta. Se on siis vähän kuin piilokamera, jonka voi asentaa esim. lintulaudan nurkille tai peurojen tms. ruokintapaikalle. Kamera näpsäisee automaattisesti kuvan, kun joku tulee sen kuvausalueelle. Olisi aika upeaa saada ilves kuvattua omalla pihalla, vai mitäs tuumaatte?

Elä nyt!

Viikonloppu on ollut yhdellä sanalla sanoen vilkas. Kahteen päivään oli sulloutunut tapahtumia yllin kyllin, sinkoilua paikasta toiseen, mukavassa seurassa, onneksi! Ystäviä tuli tavattua ja aikaan saatua, mutta silti toivoisin, että olisi vielä yksi ylimääräinen päivä, jolle ei olisi suunniteltu yhtikäs mitään. Saisi vain olla.

Parin viikon takaisessa ilmaislehdessä oli oivallinen kirjoitus läsnäolon taidosta. Siitä miten pitäisi osata heittäytyä hetkeen ja keskittyä tapahtuvaan koko olemuksellaan. Olla ajattelematta mielessä, että mitä seuraavaksi pitää tehdä tai mitä huomenna tapahtuu. Tämä on minulle vaikeaa. Kaikki nämä vuodet olen opetellut elämään "askelta edellä" lasten vaatimuksia. Ennekuin kaksoset pärähtivät kiljuvaan nälkäänsä piti olla pullot pestyinä, maidot ladattuina ja lämmitettyinä. Juuri oikea ajoitus oli äärimmäisen tärkeää. Jos myöhästyit, huuto oli korvia huumaavaa, eikä ollut kovin rentouttavaa aloittaa pullorumbaa huutokuoron säestäessä.

Nyt yritän opetella tästä tavasta pois. Toki arkea pitää ennakoida ja seuraavaa päivää valmistella, mutta muu säätäminen saisi jo unhoittua. Pitäisi ottaa oppia lapsista! Nauttia elämästä täysin siemauksin ja tehdä sitä mitä huvittaa. Oikasta vaikka pöydälle pitkin pituutta huilimaan, jos siltä tuntuu ;-)

En meinaa millään uskoa...

...että päättötyö on viittä vaille valmis. Huomenna on edessä valmiin työn loppuseminaari ja sitten seuraa vielä kypsyyskoe muutaman viikon kuluttua.

Valmiin paperit häämöttää lähempänä kuin koskaan! Olen kyllä ylpeä itsestäni, myönnettäköön. Pienten lasten hoitaminen, opiskeleminen, keikkaileminen, hevosten hoitaminen, puutarhassa intohimoisesti puurtaminen, yhdistyksessä aktiivisesti toimiminen, sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen, työharjoitteleminen (eikä mitenkään vähäisimpänä vaikkakin viimeisenä) parisuhteen hoitaminen ovat olleet haastavaa sovittaa yhteen kuluneen vuoden aikana.

Mutta kuten sanoin, kohta voin liputtaa ja hehkuttaa - ohi on!

Olette kyllä olleet kärsivällisiä kaikki rakkaat tukijoukkoni päämääräni saavuttamisessa ja Suuri kiitos kaikille, jotka olette kantaneet kortenne kekoon!! Suurimmat huomionosoitukset kuuluvat erityisesti Herra Miehelle, joka uskollisesti ja antaumuksella on hoitanut katrastamme kouluilloiltani ilman ainoatakaan valituksen sanaa. Halaus Kulta!! Olet aarre!

Ja kunhan saan ne valmiin paperit kouraani, niin aion kyllä juhlia!

Niin edessä siintävät taas uudet haasteet....

Hei Sinä siellä!

Haluatko kokea extreme-kaltaisen kokemuksen?

Jos vastasit kyllä, niin tästä saat kyllä ihan hyviä kiksejä vähäksi aikaa!

Etsi jostain nelivuotiaat kaksoset ja uhmaiässä oleva pikkusisko. Kun he jossakin vaiheessa sairastuvat keskimäärin 6-10 kertaa vuodessa flunssaan, niin valitse sellainen flunssajakso, johon kuuluu yskä. Paras kokemus on, jos myös itse sairastut ja räkätautisi on niin kovaa, että hämmennät kanssamatkustajia esimerkiksi junassa nenäverenvuotokohtauksin.

Kun lasten flunssa pitkittyy ja yölliset yskäkuorot ovat kestäneet tauotta jo viikon, varaa aika teekoosta. Valitse ajaksi mieluiten uhmaikäisen Siskon päiväuniaika, jolloin käyntiin tulee sopivasti haastetta. Älä valmistaudu käyntiin mitenkään, sillä eniten katseita keräät takkuisella hampputukalla, vereslihalla tai vertavuotavalla nenällä ja muutenkin mahdollisimman pölmästyneenä. Kannattaa myös pukea lapsille mahdollisimman vaikeat haalarit villasukkineen kaikkineen ja itselle korkeimmat korot.

Kun teekoo-hetki lähenee, ampaise matkaan varttia vaille. Paras valita sellainen pääkallokeli, että voit jännittää autonratissa ajamalla kieli keskellä suuta liukasta luistinrataa pitkin kellon kanssa kilpaa.

Kannattaa tarkoin valita, mistä teekoosta ajan varaa. Haastavin on sellainen, joka sijaitsee korkean hiekoittamattoman mäen päällä ja jossa lähimmät parkkipaikat ovat tyhjiä, mutta varustettu "varattu" lapuilla. Kauempana, monen mutkan takaa, löytyy kyllä tilaa, joten jätä autosi sinne.

Koska Pikkusiskon liikennekäyttäytyminen on hyvin arvaamatonta, hänet on paras ottaa vasemman käden kantoon. Painavaa ja suurta käsilaukkua ei tietenkään voi jättää autoon varkaiden vietäväksi (ellet halua lisää jännitystä), joten nappaa se oikean käden kyynärtaipeeseen. Vannotuta kaksoset pitelemään tiukasti toisiaan kädestä ja pidä itse toista kädestä silläkädellä, jolla kannat myös käsilaukkua. Tässä vaiheessa, muista lukita autosi. Ja aina parempi, jos olet liikkeellä autolla, jonka keskuslukitus ei toimi. Auton manuaalilukitseminen tällä kokoonpanolla vaatii sisua. Komppania eteenpäin mars! Käskytä joukkojasi ankaraan sävyyn ja tarkkaile tiukasti varsinkin autoja, joiden jarrut ovat epäkunnossa.

Jumprahuitti. Jos selviydyitte paikan päälle ja suht koht ajoissa, niin istukaa odottelemaan täyteen sullottuun aulaan. Pelkkä sisääntulonne särkee hiljaisen harmonian ja kaikki paikallaolevat alkavat kiinnostuneina tarkkailemaan teitä. Riisu yhdeltä haalari, toiselta haalari, kolmanneltakin haalari. Muista sanoa: "Pitäkää kengät jalassa, koska lattia on märkä", ja voit olla varma, että palattuasi naulakoilta, lapset ovat ilman kenkiä ja riisuvat litimärkiä sukkiaan. Voit antaa kaksosten piirtää, mutta paras matsi tulee ensi alkuun, jos kyniä onkin vain yksi. Todennäköisesti ainakin yksi (vielä) ystävällisistä Herroista antaa toisellekin kaksoselle oman kynän. Mutta sehän ei tietenkään kelpaa, koska se ei ollut puuväri niikuin toisella.

Lapset haluavat varmasti lukea Aku Ankkoja ja Luojan Kiitos joku saattaa istua edes hetken paikoillaan. Sisko haluaa myös lukea Aku Ankkaa ja tahtoo oman tuolin, äidin syli ei kelpaa. Koska kaikki tuolit ovat varattuja, alkaa hän tökkiä keinuhepassa istuvaa veljeä, joka ottaa Siskonsa lähentely-yritykset huumorimielellä. Sisko tästä suivaantuu ja tahtomisvimmassaan heittäytyy sohjoiselle lattialle pitkin pituuttaan rääkymään. Nekin kanssaihmiset, jotka eivät tähän mennessä reagoineet, viimeistään nyt kohottelevat kulmiaan. Siskon voi antaa rääkyä, niin kauan kuin oma hermo kestää. Todennäköisesti keinuheppa tai tuoli vapautuu tuota pikaa, sillä rääkyminen ei ole musiikkia sairaiden korville. Ja sitten itku loppuu siihen ja Setä Tohtori kutsuu katraan sisään, mutta odotusaulalaisten viihdytys ei suinkaan lopu siihen.

Huh. Lääkärin valintaan teekoossa ei tavallisesti pääse itse vaikuttamaan. Olkoon lääkäri sitten hoono soomi, kandi tai kuka tahansa, hän onneksi nopeasti tajuaa, että paikalle saapuu 3 villiä vekaraa. Ensimmäinen kysymys usein onkin: "Onkos kaikilla samat oireet, niin voin tehdä kaikista samat kirjaukset?" Ja niin alkaa tutkiminen, yksi lapsi kerrallaan. Ja kun Äiti on sidottu yhden lapsen kiinnipitämiseen ja lääkärin huomio kiinnittyy tärykalvoon, käyttävät kaksi vapaana killuvaa vintiötä tilaisuutta hyväkseen. Satavarmasti! Toinen availee ovea ja vakoilee aulassa olevia ihmisiä. Toinen kiipeilee pritsin päälle ja vääntelee päätypuolen säätöjä. Ja kun osat vaihtuvat, vaihtuu luonnollisesti myös sairaita ihmisiä viihdyttäneen showmiehen rooli, ja kun pritsi on tutkittu alkaa seinällä olevan ihmisen anatomiaa kuvaavan taulun intensiivinen tarkasteleminen. Tohtorismies ei ole milläänsäkään, mutta ymmärtää kyllä pistää vauhtia sekä tutkimiseen että keskusteluun. Loppujen lopuksi kun kaksi lasta on jo aulaan karanneinna toteaa lääkäri, että kirjoitanpa nyt poikkeuksellisesti ihan käsireseptin, niin pääsette nopeasti jatkamaan matkaa!

Hihhei. Viisas mies. Ei siinä vaiheessa enää tule mieleen pyytää omia korvia tai verta valuvaa nenää tutkimaan. Ehei. Kiitos ja näkemiin...

Seuraavaksi Operaatio Pukeminen ja Operaatio Auton Tykö Pääseminen. Molemmat vaativat taas tarkkaa suunnittelua, mutta kun nämäkin onnistuvat, koet lopulta ratin taakse istuessasi olevasi voittaja. Ja niin voitte tyytyväisin mielin ajella vaikka Mummilaan hetkeksi hengähtämään. Tällä tunnelatauksella jaksat taas pitkään yli vaikeiden hetkien ja hyvinäkin hetkinä se palaa mieleesi kutkuttavana muistona.

Huomasitko? Tosielämää - tosielämää. Et kaipaa riippuliitoa, laskuvarjohyppyä etkä vuorikiipeilyä. Jostain syystä elämä on ihan riittävän jännittävää näinkin...

Sairaspäivän pieni ilo....

... on se, kun rakkaat ystävät käyvät kylässä
... on se, kun huomaa särkylääkkeen todella auttavan
... on se, kun saa loikoilla lasten kanssa sohvalla lukemassa Grimmin satuja
... on se, kun saa valokuvata

Valokuvauksesta puheenollen alan pikkuhiljaa päästä sinuiksi kameran eri toimintojen kanssa. Nyt löysin kohdan, jossa automaattisalaman saa kytkettyä pois. Huomaan kyllä haaveilevani entistä laadukkaammasta kamerasta, sellaisista joita vilisee muotibloggajien otoksissa vähän väliä. Mutta nyt saatte nautiskella muutamista sisustuskuvista. Vielä kun, joku kertoisi, kuinka näihin blogin kuviin saisi hienoja reunuksia ja muita upeita elementtejä, niin olisin tosi onnellinen.



Jouluiset tonttuverhot vaihtuivat tähän pitsiunelmaan...


Tässä lasten pehmoaarteita ja Herra Mieheltä saatu enkelisoittorasia.



Ylläoleva khvikuppiastiasto oli eilinen löytöni kirpparilta. Suloinen astiasto viidelle, kaunis kermakko ja sokerikko ja hinta huimat 2e.

Suloista päivää kaikille!

Pakkasakka

Inhoan palelemista yli kaiken. Jos aamulla en pukeudu riittävän lämpimästi ja saan hetken viimaa, hytistelen ja tärisytän koko illan. Kylmyys on inhottava olotila, johon useimmiten kyllä auttaa se yksinkertaisuus, että pukeutuu paksummin.
Nyt tähän vapinaan on yhdistetty päänsärky ja lihaskivut, joten voi olla varma, että orastelee tautia. Mokomakin. Juuri, kun pääsin hyvään vauhtiin TET-jaksoni kanssa, niin sitten näin.
Nyt on takka lämpiämässä, villasukka kurkussa ja teevesi kiehumassa.

Päiväni piristykseksi olen katsellut joulukuvia. Tämä yksi otos on ylitse muiden: kuva kuin suoraan kirjasta "Pekka ja Susi".


Jotain hyvää tästäkin kotipäivästä, nimittäin päättötyö on loppusilausta vaille valmis!

Herkuton helmikuu osa 2

Edellisvuoden herkuton helmikuu ei tuottanut tulosta, joten nyt uusi yritys. Uudella innolla ja puhdilla aion mahtua kolttuihin, joihin mahduin joskus aikaa sitten!

Ruokavalioni ei ehkä ole esimerkillisin, mutta astetta terveellisempi kuin ennen. Herkut olen raakannut tiukalla kädellä pois, muutamia suklaasortumisia lukuunottamatta. Napostelukulttuurille oiva ajankohta on uusi työ ja yksi ainoa jääkaappi, josta ei kertakaikkiaan kehtaa alvariinsa käydä napsimassa herkkuja. Lääke-edustajien kylkiäisisistä olen myös kieltäytynyt kohteliaasti.

Laiskanpulskeana nautiskelijana inhoan itseni hikoiluttamista, mutta nyt olen vakavasti päättänyt raahata kuntoiluvälineen kotiin. Jospa sittenkin tehostaisin teeveen katseluani steppaamalla kadonneen vyötäröni esiin. Viikottainen lenkkikään ei liene pahitteeksi, jos vertaa aiempaan...

Motivaatiota on nyt olemassa. Suurin yllyttäjäni on sielunkumppani merten takaa, mutta yhtälailla myös Kiloklubi, jonne voin konkreettisesti merkkailla aterioitani ja tajuta niiden järjettömyyden. Viikottaiset punnitukset ja vyötärönympärykset laittavat myös katsomaan itseäni peiliin ihan uudella tavalla.

Tsemppiä Minä!

Veljekset kuin ilvekset...

...juoksivat autoon sisko perässään aamutuimaan kello 6.30. Mekastimme hämärässä totuttuun tapaamme, mutta yhtäkkiä huomioni kiinnitti hyvin hyvin omituinen ääni, joka tuli mielestäni aivan läheltä ja korkealta, todennäköisesti lähellä olevasta puusta. Ääni kuulosti tältä:

http://www.de5stora.com/omrovdjuren/lodjur/spar/

(kelaa teksti loppuun ja paina ääninäyte käyntiin)

Ajatukseni pedosta tuli heti mieleeni, joten pakkasin lapsoseni pikaisesti autoon turvaan. Mourunta kuului yhä lujempana, eikä otusta ei ollenkaan haitannut puuhailumme. Yritin katsella tarkasti ympärilleni, mutta en saanut oliota silmiini. Kuulohavainnon tallensin pääkoppaani ja nyt yritän pähkäillä oliko se todellakin iso vai pieni kissaeläin vaiko kenties jonkinsortin pöllö.

Voih - haluaisin soittaa luontoiltaan ja saada asiasta varmuuden.

Kakkukeisarin keikautukset

Herra Mies sai sairaslomansa kunniaksi vaativan tehtävän eli järjestää Tupla-Uunojen syntymäpäiväjuhlat. (Minä sain kunnian olla huoleti ja ilman stressin häivää.)

Molempien tehtävät olivat hyvin haastelliset ja loppujen lopuksi mahdottomat toteuttaa. Herra Mies leipoi tyynen rauhallisena paksuja kakkupohjiaan hitaan hämäläiseen tyyliinsä, unohteli ongintarekvisiittojaan (ja lopulta koko juhla-osa numero 1:ssä tarkoitetun onkimisen). Eikä yhtään helpottanut panikoimistani sillä, että jätti kaiken viimeiselle vapaapäivälleen. Minä puolestani hermoilin, hiostin ja stressasin, kun en saanut olla päällepäsmärinä ja huolehtia kaikesta.

Lopputulos oli se, että viimeisenä päivänä minä siivosin huushollin kaikki ne 101 kohtaa, jotka Mies oli vaivihkaa jättänyt tekemättä ja soittelin Herra Miehelle varmistaakseni oliko hän muistanut hankkia sitä ja tätä (ja jotka oli yllättäen unohtanut). Ja niin juhlien järjestäjinä emme päässeet kumpainenkaan yhtään sen vähemmällä kuin koskaan aiemminkaan. Syvä huokaus.


Kakkukeisarin keikautukset sensijaan onnistuivat ainakin korean ulkomuotonsa puolesta erinomaisesti. Pohjista tuli paksut ja jopa suhteelliset kuohkeat, joten luovutan auliisti Kakkukuningattaren kruunun jatkossa Kakkukeisarille Herra Miehelle :-)

Mutta Juhlakaluja ei juhlien valmistelut stressanneet vähääkään. Poikapoloiset nauttivat huomiosta, kavereista ja monista lahjoista sydämensä kyllyydestä!