Elämää Kuuselassa

Viime sunnuntaina löysimme pihapiiristämme monen otuksen merkkejä olemassaolostaan:

Tässäpä on loikkinut varsin suurikäpäläinen Vemmelsääri:



Tässä on tepsutellut Kettu Repolainen:



Tämä on nyt sitten SE, eli Ystävämme Ilves. Tullut sähkölinja-aukealta puuvajalle ja sitten hipsutellut ojan jäätä pitkin takaisin metsän siimekseen...



Tässä Ilveksen jölkiä lisää...



Ja lopuksi vielä Palokärjen aikaansaannos:



Liekö tämä muurahaiskeon kaivaminen Palokärjen vai Närhen hommia? Mitään jälkiä ei keolle johtanut, mutta sisusta oli myllätty kiitettävästi?!



Saapi nähdä, löytyykö tulevana viikonloppuna vielä lisää merkkejä karvaisista kavereista!

Operaatio Olki

Vain vanha riimu on nyt tallissain,
ja nurkkaan jäänyt satula on vain.
Kysyt, miksi olen onneton
-vastaan sulle: "Polle poissa on".

Haikea mieli on edelleen joka kerta talliin mennessäni. Suru on yhä suuri. Valokuvia en voi vieläkään katsella ilman kyyneltä silmäkulmassa. Niin paljon muistoja liittyy omaan Enkeli-Rockyyn.

Tänään siivosimme tallin liiterin vanhoista oljista. Niillä samoilla oljilla pehmustimme rakkaillemme pehmoisen pedin viimeistä leposijaa varten. Kurkkua kuristeli nämä muistot, mutta onneksi keväinen aurinko piristi mieltä ja lasten touhuja katsellessa olo keveni.



Nämä olkikasat raahasimme pihamme koristeeksi ja lapsille kiipeilypaikaksi. Onpahan pupuillakin vähäksi aikaa syötävää... Hullu Puutarhuri myhäilee tyytyväisenä, josko tänä kesänä saisi mansikoille pehmeän olkipatjan suojaksi!

Mutta kevät on nyt, katso vaikka Töpseliä:



Ja jos et vieläkään usko, niin tämä Basilikan kasvunihme vakuuttaa:

Salaiset kansiot osa 2

Töihin paluussa on se ikävä puoli, että työnteko vie tuhottomasti aikaa. Voidaan miltei puhua aikavarkaasta tai aikasyöpöstä. Nettipäiväkirjan pidolle ei enää tahdo riittää aikaa, voivoi. Mutta onneksi asiaan on työpaikallani keksitty ratkaisu...

Kaikkeen sitä ihminen joutuu. Ei riitä, että pitää julkista päiväkirjaa blogin muodossa netissä. Sitäkin lähinnä omaksi ilokseen ja haluksi tallentaa ajatuksiaan, jospa vaikka omat lapset haluaisvat joskus tietää mitä Äiti ajatteli, silloin kun he itse olivat polvenkorkuisia.

Yhtenä opiskeluajan (oi niitä aikoja :-)) riemukkaista tehtävistä oli seksipäiväkirjan pitäminen. Ei siinä vielä mitään, tehtävä oli sanoisinko mielenkiintoinen ja silmiä avaava. Pysyköön se nyt kuitenkin ihan salaisena kansiona!

Nyt, palattuani töihin, minut määrätään pitämään häiriöpäiväkirjaa. Eli kuukauden ajan jokaisen työpäivän aikana pitää kirjata tarkasti ylös kaikki mikä ärsyttää ja mikä häiritsee työntekoa. Asiat pitää myös perustella, että miksi ärsyttää ja miettiä, miten asian voi korjata. Ajoittain ärsyynnyn kyllä hyvinkin helposti, joten katsotaan millaisia turinoita tuohon kirjaan kertyy! Ja mikä parasta: päiväkirjan pidosta maksetaan palkkaa!

Sain myös tällaisen hienon pystin- kiitos Maakalle! Sinäkin olet ehdottomasti pystin ansainnut!! Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen tai mielenkiintoisen sisällön johdosta. Jokainen palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin. Palkinnon saaja liittää palkinnon logon blogiinsa. Palkinnon saaja julkaisee säännöt omassa blogissa. Palkinto laitetaan eteenpäin viidelle blogille ja niiden kirjoittajille.


Itse ojennan palkinnon Mirjamille!

Ruokaa ruokaa

Olen saanut elämäni ensimmäisen blogihaasteen!! Jiihaa! Kiitos ihanan Touhua ja Töminää - blogin kirjoittajan Maakan. Haasteena on nimetä viisi inhokkiruokaa, perustella ja haastaa taas viisi muuta ystävää. Tehtävä oli haastava, sillä minähän tunnetusti rakastan ruokaa ja erityisesti herkkuja!! Tässäpä minun inhokkilistani:

1. Liharuuat ylipäänsä (voiko kasvissyöjä muuta todetakaan...)
2. Kanaviillokki (ennen kasvissyöjäuraani, jänne kanapalassa sai niin voimakkaan inhotuksen, että piti kesken päivän lähteä kotiin makaamaan)
3. Hirven kieli (enoni suuri herkku, jota lapsuudessani minäkin jouduin maistamaan...)
4. Juustokökkärekeitto pohojanmaalaiseen tapaan (en kyllä yhtään ymmärrä miltä tämän keiton pitäisi oikeasti näyttää ja miltä maistua...)
5. Lasimestarin silli (pakollinen perinne äitini joulupöydässä. Onneksi olen tyytynyt vain viimevuosina purkin ulkokuoren enkä sisällön ihasteluun...)

Heitänpä haasteen eteepäin ja menköön se Mirjamille.

Tässä se on...

... uusi upea tilaihmeemme! Kehrää kuin kissa ja varoittaa, jos peruuttaa penkkaan! Voiko autolta muuta toivoa?



Oli ilo päästä edellisestä kulkupelistä eroon! Pikkuvikoineen ja toimimattomine radioineen ei ole tullut sitä yhtään ikävä. Tämä metallinhohtoinen Mitsubishi on rekisteröity kuudelle, joten "kasvunvaraa" perheessämme vielä on, jos auton koolla asiaa halutaan puntaroida.

On nautinto ajaa korkealla! Normiautoon istuessa voi hyvin kuvitella itsensä formulaan, niin matalalta ajo tuntuu.

Ainoa haittapuoli on auton nielemä bensiini. Kaupunkiajossa ei hyvä juttu laisinkaan. Kuluttaa bensaa suuria määriä ja ajaessa voi kauhulla katsoa keskikulutusta, joka harvoin on alle 10 litraa sadalla. Niinpä olenkin opetellut ajamaan taloudellisesti (eli kiihdyttämään kiduttavan hitaasti peräpuskurissa roikkuvien kiusaksi) ja pitänyt Herra Miehelle luentoa moottorilämmityksen tärkeydestä. Alle 5 asteen ilmoilla, lämmittäminen säästää moottoria 80 km:n ajon verran ja samalla myös kahvikupillisen bensiiniä kylmäkäynnistykseen mitoitettuna. Ihan näin tietoiskuna muillekin ;-)

Mutta näillä mennään. Nyt on autoasiat toistaiseksi kunnossa...

Lotinanpellon äänet ja muita sotajuttuja

Satuinpa lainaamaan kirjastosta ikivanhan lastenkirjan, joka kertoi pienestä orvosta tytöstä joka muutti koiransa kanssa asumaan mummonsa luokse. Tuli sota ja sotilaat ampuivat koiran. Tyttö lähti Ruotsiin pakoon tätinsä luokse, mummorukan jäädessä huonokuntoisena sodan jalkoihin. Onneksi sadussa oli onnellinen loppu. Tyttö ja täti viihtyivät keskenään, maalasivat päivät pitkät ja lopulta tyttö sai uuden koiranpennun. Myöhemmin sota loppui, mutta tyttö halusi elää onnellisena tätinsä kanssa.

Satu oli hyvin koskettava ja kyynel silmäkulmassa luin sitä lapsille. Tämä tarina herätti veljeksissä lukuisia kysymyksiä, joihin en tahtonut löytää vastauksia. "Miksi Äiti ja Isä kuolivat? Miksi sotamies ampui koiran? Miksi Mummo ei lähtenyt sotaa pakoon? Miksi ja miksi?" Niinpä tarinaa luettiin yhä uudelleen, sillä se kaiversi poikien mieltä niin kovin.

Siitä alkoi sotabuumi. Pojat haluavat kuulla kaiken mahdollisen sota-ajasta. He tietävät maailmansodat, talvisodan ja jatkosodan. Haluavat aina kuulla tarinan sotapoliisi Matin ja Lottatyttö Martan kohtaamisesta. Haluavat kuulla kuinka Tapettitehdas muutettiin ammusvarastoksi ja kuinka Vaarin veljet Isän puolelta olivat sodassa taistelleet.

"Äiti, kerro tarina!" vaativat pojat heti aamutuimaan ja koko automatkan ajan Hyvinkäälle saakka. Yhden tarinan kerrottuani haluavat kuulla tarinaa ruotsin vallasta ja venäjän vallasta. Seuraavana muistellaan Suomen itsenäistymistä. Kaikista ihmeellisin on tarina Iso-Mummin evakkomatkasta ja Iso-Mummin suuresta rakkaudesta ennen sotapoliisin kohtaamista. Kuka olikaan se suuri Iso-Mummin rakkaus: mies, jonka menetti jalkansa ja kuoli?

Vaikka nämä tarinat eivät aina lopu onnellisesti, ne ovat ainutkertaisia ja omille isovanhemmille sattuneita tositapahtumia. Olisipa tarinoita kerrottavaksi enemmän. Haluaisin tietää lisää yksityiskohtia niinkuin pojatkin...