Pauhaava sydän

Raivasin tieni nokkos- ja ohdakepolkua pitkin valtaisan marja-apajan luokse. Keltaisia vadelmia mäki pullollaan miltei silmän kantamattomiin. Aaah - yksin hiljaisuudessa vadelmat seuranani nautiskelin ylhäisestä yksinäisyydestä.

trrrrrrrrrrr - trrrrrrrrrr. Kännykkäni värisi reittäni vasten. Pahus - mieleni teki painaa koko kapine pois päältä. Vastasin kuitenkin, numero oli vieras. Lehtimyyjä - luulisin. Ääni oli kuitenkin tuttu; ystävä, työtoveri, lähes kymmenen vuoden takaa! Henkilö, joka usein on mielessäni, mutta emme ole pitäneet yhteyttä aikoihin.

Ystävä halusi puhua. Kertoa kolmesta viimeisestä vuodestaan. Siitä mitä kaikkea oli tapahtunut, miten vaikea on luopua rakkaastaan, millaista on yksinäisyys ja jatkuva ikävä menetetyn rakkaan luo.

Puhelu oli koskettava ja sai jonkin aivosolun raksuttamaan pääkopassa. Miksi rakkaimmat: perhe, ystävät, sukulaiset, sekä terveys ja onnellisuus tuntuvat välillä itsestäänselvältä? Aina jotain pitää tapahtua ja muistuttaa elämän arvaamattomuudesta. Mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa. Miksi elämän arvot pitää palauttaa mieleensä aika-ajoin, mikseivät ne ole mielessä kirkkaina kuin kristallin lasi?

Puolitoistatuntinen hurahti hujauksessa. Moni muu asia tuntui tämän jälkeen vähemmän tärkeältä.

Ratsutila Kavio ja Koukku

Talliporukan vaihtuvuus on vakio. Tasaisena sykleinä puolen vuoden välein vanhat Poltsit hakeutuvat täysihoitotalliin ja tilalle tulee uusia asukkeja. Kyllästyttää, turhauttaa ja harmittaa, aina, kun pitää etsiä uusia tulokkeja ja aloittaa kaikki taas alusta.

Intoa puhkuen uudet tulokkaat vakuuttelevat jaksavansa aamutallien ankeudet paukkupakkasissa, lupailevat joustavuutta ruokintavuoroissa ja kirkkain silmin ihastelevat maaseudun idylliä ja pikkutallin rauhaa. Totuus tulee kuitenkin pian julki. Hevosen pitäminen pikkurahalla itsehoitotallissa ei todellakaan ole mitään luxusta. Se vaatii sitoutumista, ankaraa työntekoa ja venymistä moneen suuntaan. Nykyajan hevosmiehet ovat mukavuudenhaluisia, laatutietoisia ja haluavat täyden vastineen rahallensa. Harva on valmis likaamaan käsiään talkoissa taikka tekemään ruumiillista työtä. Moni kyllästyy myös maaseudun hiljaisuuteen. Haluttaisiin valmentajia, maastoseuraa sekä aktiivista sosiaalista elämää tallitovereiden kesken. Sormi menee suuhun, kun tallista palaa sulake tai lamppu pitäisi vaihtaa. Ihania Helmiäkin on onneksi löytynyt vuosien saatossa, mutta väliin on mahtunut monenlaista säätäjää. Vanha jengi on ja pysyy.

Jonkinlaisena pikkupomona tallitoiminnan pyörittäminen hyväntekeväisyysperiaatteella on joskus rasittavaa. Oma innostus ei ole huipussaan vaan hevoshommat rajoittuvat pullapolletasolle. Eri asia olisi varmasti, jos elämässä ei olisi muuta taikka tätä tekisi työkseen bisnesmielessä. Nyt elämässä on muutakin ja on pakko tehdä valintoja.

Tällä kertaa uusien tulokkaiden innostus on kadehdittavaa ja ehkä vähän tarttuvaakin. Talli hohtaa pian uudessa loistossaan ja uusilla ihmisillä on aina uusia, hyviä ideoita ja ajatuksia toiminnan kehittämisestä ja paikkojen käytännöllisyydestä. Kivaa!

Tekisi mieli mennä maalaustalkoisiin mukaan. Voisinkohan teljetä lapsoset siksi aikaa vaikka Rockyn karsinaan? ;-)

P.S. Tallillamme ei ole nykyään mitään nimeä. Se on vain "talli". Kuka keksii parhaan nimen - voitaisiin vaikka painaa nimikkopaidat?

Ryhmämatkailua saaristomerellä

Viikonloppu ei mennyt alkuperäisten suunnitelmien mukaan, sillä matkaan tuli monta mutkaa. Alemyynneistä ostetut bilehiletykset saivat jäädä odottamaan uusia rientoja, sillä aikuisten risteily vaihtui kädenkäänteessä päiväristeilyksi lasten kera. Ei muuta kuin jalkaan mukavimmat mahdolliset kengät ja päälle vaatteet, joista ei ruokatahrat paista läpi.

Kymmenen vuotta takaperin meitä oli kaksi, nyt yhtäkkiä kymmenen, joten jouduimme lunastamaan lippumme ryhmämatkailijoiden puolelta. Kuvitella: neljä aikuista ja kuusi lasta on yhtäkuin Ryhmä Rämä.

Ryhmä Rämä raivasi itselleen tien tuplaleveällä panssarivaunusaattuellaan samalla, kun komppania karjahteli eritaajuisia yhtäaikaisia huudahduksiaan. Porukasta ei voinut eksyä, jos vain piti korvansa auki! Ryhmä Rämä jätti ruokintapaikoillaan jälkensä ja herätti vilkasta keskustelua naapuripöydissä. Ei ollut tylsää hetkeä kanssamatkustajilla, kun he silmä kovana seurasivat ryhmän jäsenten iloittelua pöydän alla konttaillessa sekä tuoleilla tanssiessa.

Rämäpäistä huolimatta matka oli tapahtumarikas, mieleenpainuva ja onnistunut. Lasten ja aikuisten mieleen. Tosin poikkeus vahvistaa säännön. Eräs jäsen karjui suoraa huutoa koko laivasta ulostautumisen ajan. "Huono reissu", tokaisi ohikulkija. Onneksi Isännällä oli huumori tallella ;-)

Rikki, poikki ja halki

Ostipa Eukko kerran aurinkovarjon. Ison ja sinisen. Oli käytössä kesän - jos kaksikin. Kunnes rämähti romahti rikki. Murtui ja halkesi. Ykskaks pudota mätkähti vaasien päälle.

Siitäpä suivaantuneena Eukko antoi kuulua. Harmitteli varjon kestävyyttä, taivasteli heikkoa vartta. Päivitteli vaasejansa, juurtumassa olleiden pistokkaittensa surkeaa kohtaloa.

Eukko laittoi Ukkonsa asialle palauttamaan rumilusta. Ukko sai tilalle toisen, kalmankalpean Laiha Poika Lappalaisen. Sen alla voi nyt istuskella, hyvillä mielin patsastella.

Kelpaa auringon nyt paistaa!

Oma maa mansikka

Hullun Puutarhurin sukkahousut ovat joutuneet uusiokäyttöön. Niitä riippuu nyt omenapuissa, luumupuissa ja lisäksi niiden pätkillä on sidottu tomaatteja tukikeppeihin. Parasta mahdollista narua.

Suurta voitonjuhlaa on ilmassa. Pikkuiset apulaiset kiskovat kilpaa15-senttisiä porkkanoita, haukkaavat ohikulkeissaan tillin kukinnon ja sipulin varren suuhunsa, mansikkasuillaan vertailevat Polkaa ja metsämansikkaa toisiinsa ja himoitsevat kyytipojaksi vielä laiheliinejä herneitä. Puutarhuri kyhertelee tyytyväisenä, sillä chilin, paprikan ja tomaatin raakileita on runsain mitoin havaittavissa. Kukkaloisto on upeimmillaan ja lähes kaikki siemenkylvötkin onnistuivat yli odotusten.

Neliö neliöltä nurmi saa väistyä uusien kohopenkkien tieltä. Pihapiiri rakentuu alati mielenkiintoisemmaksi polkuineen, köynnöskaarineen ja uusine kivetyksineen. Pikkuhiljaa uuden Puuhamaan paikka alkaa hahmottua. Puutarhan palat alkavat loksahdella paikoilleen.

Jokaisessa meissä asuu pieni...

...poliitikko!

Kuluneen kuukauden aikana minua on kosiskeltu kolmelta eri taholta mukaan politiikkaan - ylläyttäen juuri näin kunnallisvaalien kynnyksellä. En tiedä pitäisikö olla imarreltu vai kauhistunut - mutta ilmiselvästi ehdokkaista on pulaa.

Hmmmm. Kyllähän sisälläni roihuaa ja on aina roihunnut palo vaikuttaa asioihin, jotka koen epäoikeudenmukaisiksi ja vääriksi. Ja ovathan asiat aika retuperällä täällä pienessä velkaantuneessa tuppukylässämme, varsinkin perhepolitiikan ja ympäristönsuojelun osalta.

Taidan kuitenkin tällä kertaa kieltäytyä kunniasta. Jatkan mielipiteitteni laukomista mieluusti kotisohvalla ja parantelen maailmaa tuikitärkeänä tyttöjen kesken ja riemuksenne täällä blogissani.

Ei tässä rahkeet tahdo riittää nykyisen rallin pyörittämiseenkään, joten joo - lisähaasteet jääköön toiseen kertaan!

Hiuksenhienoa

Vain nainen on niin hullu, että nukkuu tukkalaitteet ja rullat hiuksissaan. Tai nukkuu ja nukkuu. Toisin sanoen ei nuku, vaan uppoutuu kymmenien tyynyjen sekaan sohvalle puoli-istuvaan asentoon, jossa yrittää hetkeksi ummistaa silmänsä välittämättä tukistavasta, kiristävästä tunteestaan päänahassaan. Yön leppoisina tunteina vaihtaa asentoaan satakuntakertaa, laskeskelee minuutteja aamuun päästäkseen piinasta.

Uusi kampaaja oli mielenkiintoinen tuttavuus. Vastavalmistunut intoa puhkuva nuori nainen, jonka kokenut konkariäiti valvoi silmätarkkana noviisinsa työtä. Paikka oli makuuni. Heinäseipäistä kyhätty hyllykkö, pahkapöydät ja hevosenkenkiä seinässä - lisäplussana tukkataitureiden hyvin hienotunteinen ja ystävällinen käytös.

Sain kyllä maksaa itseni kipeäksi, joten pidetäänpä tätä pehkoa pitkään, koko rahan edestä ;-)

Tyhmästä päästä kärsii koko koppa

Särky on harvinaislaatuinen vieras päässäni - onneksi. Sen kerran, kun kärsin koppani jomotuksesta, niin voi tuska. Kiitän luojaani, ettei särky, saatikka migreeni, ole vakinainen vieras.

Luulen pingotuksen johtuvan ennen kaikkea kofeiininpuutteesta. Epäsäännöllisen säännöllisestä kahvin juomisesta. Toinen vaikuttava seikka on matalapaine, kolmas tekijä kehoni villinä viiraavat hormonit ja neljäntenä stressi, kiire, tekemättömät työt, muuttuvat suunnitelmat sekä kiljuhanhien sekakuoron äänenavaukset epävireisessä mollissa.

Näiden kaikkien yhteisvaikutus sai aikaan lähes toimintakyvyttömäksi tekevän päänsäryn. Kuinkas sattuikaan juuri sopivasti paikalle saapui yllätysvieraita, sen verran harvinaislaatuisia, ettei voinut ovelta takaisinkaan käännyttää. Eikä tullut mieleeni tarjota vieraille kahvia, joka olisi luultavasti laukaissut kivun pois - vaan juoda lomotimme keltaista jaffaa.

Illalla hedari ajoi aikaisin petiin. Aika parantaa, sanotaan. Toisaalta - olisin ehkä voinut ottaa droppiakin. Ei olisi tarvinnut kärvistellä koko päivää. Ei vain ehtinyt - mukamas.

Outo Lintu

Löysin itseni tänään hinkkaamasta juuriharjalla tallin seinää. Huomasin myös heiluneeni viikatemiehenä ohdakkeiden, nokkosten ja pujojen keskellä. Suojasin mansikkamaani harsolla - harakkaystävällisesti. Tajusin varanneeni itselleni kolmelle eri päivälle kampaajan. Tutustuin viiteen eri koiraan, joista yhdenkään nimi ei jäänyt mieleeni. Etsin kuumeiseti julkisuuskelpoista raippaa. Kiukustuin, kun en vieläkään saanut kuunnella uusia levyjäni. Sain vuokraisännän ostamaan säkillisen kalkkia ilman suurempia ylipuhumisia. Ilahduin, kun löysin keittiön pöydältä huumaavantuoksuisen pionikimpun! Huokaisin helpotuksesta, kun tuliteräkameramme osoitti jälleen toimimisen merkkejä pudottuaan edellispäivänä märkään kumiveneeseen.

Tapauksia sieltä täältä

Veljekset odottavat naamiaisia innokkaina. Irokeesitukat ojossa, sotamaalaukset poskissa ja villejä huutojaan ulvahdellen. Välillä käyvät nurmikolla tanssimassa sadetanssia tai ampumassa nuolilaan kettuja. Täpinöissään ovat - sanoisin. Neiti Nokkonen saa tärkeänä esittää Intiaanin Liljaa.

**

Eräänä iltana unohdin rasvaisimmasta rasvaisen Essexin voidetuubin poikien huoneeseen. Pahaa aavistamatta hiivin vielä nukkuville Hiawathoille kuiskimassa hyvät yöt. Kauhukseni huomasin avatun ja puoliksi puristetun voidetuubin sängyllä. Tapeteissa oli onneksi vain yhdet aiemmat kädenkuvat, kirjaston kirjatkin näyttivät normaaleilta, huh. Lopulta huomasin, että Eeron pyjama ja pyjaman housut oli yltäpäältä paksun rasvamönjän peitossa. Taisi atooppinen iho tarvita oikein kunnon rasvakylvyn!

**

Hullun Puutarhurin uusin keksintö oli käyttää yksi ränsistynyt ja reikiintynyt räsymatto tukahduttamaan ohdakkeet, pujot ja juolat uuden ruusupenkin tieltä. Peukalo keskellä kämmentä pyysi Herra Miestä nakuttamaan maton nauloilla kiinni työmaakopin seinään. Ettei rikkikset saa pienintäkään ulospääsyreikää. Nakutteli aikansa, kunnes tuli äkkilähtö. Mustanaan kimalaisia kintuissaan Herra Mies jätti vasaroinnin sikseen. Pörriäisillä oli pesä työmaakopin alla! "Ei ne pistä!" oli Herra Monnistakin sanonut. "No ei niin - ole hyvä ja vasaroi vaan itse" Herra Mies ojensi vasaran. Vasaraan Puutarhuri ei koskenut, mutta ruusujen istuttelu sai aivan uudenlaisen jännitysmomentin!