Onnea Mummolle!

Mikä siinä on, että nainen kaipaa vuoristorataa. Ylä- ja alamäkiä, jännitystä ja yllätyksellisyyttä. Liian tasapaksu elämä tylsistyttää, joten jos tasaista eloa kestää liialti, niin vaikka tikusta voi tehdä asiaa.

Viime päivinä olen kovasti miettinyt omaani. On ollut projektia projektin perään. Sata lasissa menty - tukka putkella viiletetty. Voi kunpa osaisin enemmän jarrutella, pysähtyä nauttimaan ja elämään hetkessä. Olemaan arjen sankarina, niinkuin esimerkiksi Mummo.

Tänään olin Mummon 90-vuotisjuhlissa. Vaikkei sanoja suuremmin tullut, oli hyvä nähdä pieniä ilon häivähdyksiä kulmain takaa, simmut ymmyrkäisinä ihmetteli vieraspaljoutta huoneessaan.

On siinä todellinen maatalon emäntä: viiden villin pojan kasvattaja, aina niin hyväntahtoinen Mummo, joka muisti aina terveisiä lähetellä. Laulaa luikautteli Karjalan kunnailla, piti lapsenlapsilleen pyhäkoulua, paistoi karjalanpiirakoita ja aina oli peräkammarin hetekoille serkkulapsoset tervetulleita yökylään. Nyt ovat voimat vähentyneet, pikku hiljaa. Vaikkei minua aina enää tunnistakaan, muistaa silti veetää nuottaa, lorutella ja osaa ulkoa niin monen laulun sanat.

Kyllä on Mummo todellakin sankarimitalinsa ansainnut!

On siis Kevät, kuljen Hakaniemen rantaa....

... istuin tänään pitkästä aikaa raitiovaunussa ja vain katselin ihmisvirtaa. Vaikka rakastan maaseutua, hiljaisuutta ja luontoa, niin keväisin kaupunkielämä tekee terää ja herättää eloon. Katukuvassa vilkkuu mitä upeampia muotiluomuksia, terassit heräävät eloon ja kukkakauppojen ovenpieliin ovat ilmestyneet upeat orvokit. Viereisessä penkissä kuuluu mitä mielenkiintoisempi tarina: keitähän nuokin ovat - mitä tekevät, missä asuvat? Huomaan katselevani ihan eri tavalla ihmisiä ja erityisesti ihmisten töitä, ammatteja ja työympäristöjä.Kaikin puolin elämä on energisempää ja toiveikkaampaa huhtikuun aurinkoisina päivinä!

Tällä viikolla olen tavannut kasapäin mielenkiintoisia ihmisiä ja mielessäni suunnitellut tulevia vappujuhlia. Kaiken kukkuraksi tänään on SE päivä, kun minusta tuli valmis. Olo on ylpeä ja helpottunut. Opiskelu oli oikea ratkaisu ja avasi ihan uusia mahdollisuuksia.

Vaikkei uumani ole juurikaan kaventunut, olo on silti älyttömän kevyt ja kepeä. Kunpa tällainen kevätmieli välittyisi kaikille ja säilyisi piiiitkäään.....

Otoksia

Pääsiäisen Pyhiin mahtui paljon. Kävimme vastaanottamassa Neiti Kevään Kesäniemessä ja mitä enemmän lumen alta paljastui maata, perennapenkkejä, piippoja sekä nurmea, sitä enemmän alkoi Puutarhurin sormissa syyhytä.

Syyhyä helpotti hieman mullitushommat: samettikukkien, kääpiöastereiden, kesädahlioiden ja sääkukkien kouliminen, orvokkien ruukuttaminen sekä olkikatteen levittäminen pensaiden juurille. Muutama pelargonin pistokas oli vielä juurrutettava ja ulkokylvöjen tilannetta tarkkailtava.


Pääsiäissunnuntaina Järvi oli vielä jäässä. 37 komeaa laulujoutsenta lekotteli jäällä aurinkoa paistattelemassa. Harmi kun olivat niin kaukana, ettei kameran zoomi riittänyt. Vadelmakasvustot näyttivät tuuheammiilta kuin koskaan, vaikkakin kolmas kesä heillä vasta edessä. Lupaavaa satoa odotellessa :-)


Tämä pyörä on yksi parhaista. Ainakin 30-vuotta vanha ja aina yhtä takuuvarma menopeli. Kestää ja kestää sukupolvelta toiselle. Hurja on lasten vauhti laatotuksilla kaarrellessaan.



Renkipojat avittivat innolla heinäpellon teossa. Välillä kärrättiin olkea, välillä taka-alalla komeilevaa kultakaivosta eli Pollen Parasta ja välillä työnneltiin toinen toisiamme.

Noitajoukkojen esiinmarssi

Noitalauma kasvaa joka vuosi muutamalla. Niitä on niin hauska askarrella tilkuista ja tilpehööreistä, joita talostamme löytyy.

Rivistö on jo varsin komea. Eikä löydy samanlaisia joka kodista :-)

Ruusuinen nykyisyys

Viime viikkoihin on mahtunut paljon asioita, joista tahtoisin kertoa: hilpeä ilta Hopealyhdyssä, viimehetken sattumukset valmistumisanomukseeni liittyen, karmea kuntotesti, sattumuksia lasten kanssa ynnämuuta-ynnämuuta.

Keskityn kuitenkin uuden työn tuomiin kommervenkkeihin ja tunteisiin.

Olen suorastaan innoissani työelämästä. Tykkään työstäni. Työmatkakaan ei yhtään rassaa. Miltei vihellellen astelen töihin, kannat kopisten, ehkä turhankin tärkeänä. Olen päässyt pikkaisen jyvälle siitä, mikä on homman nimi. Mitä tarkoittaa totsut, teepeekoot, Matit ja sen sellaiset. Kaikista palkitsevinta on antaa asiakkaalle aikaa: kiireetön puolitoistatuntinen oman terveydentilan kartoittamiseen. Miten paljon olen oppinutkaan eri ammateista. Mielikuvia on miljoonia, mutta käytännössä en ole koskaan aiemmin tiennyt mitä ihan oikeasti tekee metallimies, särmääjä, asfalttityöntekijä, palveluneuvoja, controller assistant tai vaikkapa johdon sihteeri.

Ammatinvaihto: ei hullumpaa! Elämä tuntuu hyvin ruusuiselta nyt ja sen kunniaksi sain vihdoin ripustettua ihanan julisteen vessaa romantisoimaan!



Tässä vielä elämäni ensimmäinen blogikirjoitus valintakokeiden jälkeen:

deja´ vu

• Oct. 30th, 2007 at 5:19 PM

Auditorio ja viimeinen penkkirivi. Nipullinen tekstiä aineiston pohjana. Lyijykynä ja kumi, vetelen viivat konseptille hataralla vapaalla kädellä ilman viivottimen suomaa apua, niinkuin joskus ennenkin. Ihan kuin se kuvastaisi jotenkin minua. Ronski ja suuripiirteinen, ei niin väliä, jos ei millilleen niin tarkka. Aihealue, josta en ymmärrä mitään. Kirjoitan ja kirjoitan kynä sauhuten. Huomaan pitäväni käsialastani, jota en ole juuri viimeaikoina tarkastellut. Vaikuttaakohan käsiala lopulliseen valintaan, jos kokelaat ovat kovin tasavertaisia, mietin. Tunti aikaa vielä, sanoo valvoja. Se riittää mainiosti, luulen. Viimeiset viisi minuuttia jäljellä. Tässä kohden tunnen paniikkia, paljon olisi vielä sanomatta ja lopun olisi hyvä olla selkeä ja napakka, sopia aloitukseeni ja tiivistää asian ytimen. Nyt pitäisi lopettaa, sanoo. Sain tekstini valmiiksi jotakuinkin, viime hetkellä. Olin viimeinen, toivottavasti en tuloksissa. Tein parhaani. Tunnen suurta ylpeyttä itsestäni ja maalailen haavekuvia ruusuisesta tulevaisuudesta.