Ystävänpäivän jälkeisiä aatoksia

Ystävänpäivää vietettiin viime viikolla ja sen innoittama tuli kuvattua lapsia. Vaikka usein leikkejä säestävätkin kinastelut, nahistelut ja painit - niin useimmiten kuitenkin etenkin poikien välinen side on uskomattoman luja. Yhdessä tehdään ja touhutaan ja koetaan kaikkea mahdollista arjen askareista juhlahetkiin. Velipojat untuvat lukevan toistensa ajatuksia ja jatkavat toistensa lauseita Tupu-hupu ja lupu-tyyliin.
Tähänpä sopii mainiosti kuvatekstiksi: "Rakasta veljeäsi niin kuin sieluasi, suojele häntä kuin silmäterääsi!"
Hiihtolomaviikon perinteiden mukaisesti meillä sairastetaan. Tällä kertaa ei noroviruksen kourissa vaan tuiki tavallisen virusflunssan. No jospa se siitä helpottaa, kun vitamiineja riittävästi maistellaan.Niinpä meillä on ollut lattiasulkeiset: touhuttu kaikkea mahdollista lattianrajassa, kuten kuvistakin näkyy....Suvi halusi harjoitella selkäsammakkoa.
Onnellista ja Ihanaa Ystävänpäivää - vähän myöhässä, tosin.
Jos sinulla on ystävä, tiedät että sinulla on aarre!

Veljekset kuin Ilvekset

Näistä pikkuveijareista on tullut jo isoja köriläitä. Viime viikolla tuli ilmoittautuminen eskariin ja voih ja nyyh: "Kuka voisi kellon seisauttaa ja ajan pysäyttää..." Haikea mieli, kun pikkulapsivaihe päättyy ja elämä koulumaailmassa alkaa. Onneksi vasta syksyllä - mutta kuitenkin: liian pian.

Kun Pojat syntyivät, ajattelin, että voin kutsua heitä vauvoiksi puolivuotiaaksi asti. Sitten kun Pojat olivat puolivuotiaita ajatelin, että ovat vauvoja kouluikään asti. Nyt kun koulumaailma häämöttaa, pojat tuntuvat yhä Äidin Pikkuvaaveilta. Mutta kaipa ne omat lapset ovat jokaiselle vanhemmalle vauvoja koko elämänsä ajan.
Muutama viikko takaperin juhlittiin 6-vuotiaita sankareita. Käsittämätöntä miten nopeaan aika menee. Vastahan ne Velipojat olivat pikkuilveksiä ja nyt jo niin isoja, että justiinsa syliin sopii.

Voivoi. Osaisinpa imaista kaikki hetket mieleni lokeroihin. Onneksi on tämä blogi, jonne voi tallettaa kultaisimpia muistojaan.