Pommeja jos jonkinlaisia

Vuosi vaihtui "toisel puolel rataa" - eikä ehkä ihan niin perinteisesti kuin "ennen vanhaan", mutta hyvässä seurassa ja aina niin herkullisten ruokien äärellä, että nam - vieläkin herahtaa vesi kielelle :) Raketteja ei omasta takaa ollut kuin viime vuotta ampumatta jääneet hassut, mutta sen verran, että lapsilla riitti ihmeteltävää. Itse kun en oikein perusta noiden sinkoilevien tulikeppien perään. Mutta kivaltahan ne näyttää -joo.

Kirpakka oli pakkassää heti uuden vuoden jälkeen ja teki hassut kiteet yläkerraan ikkunaan. Tilataidetta parhaimmillaan - vai mitä?
Pakkaspäivien ratoksi tuli suunnistettua kirppikselle oikein Herra Miehen kera ja voi mikä aarre sieltä lähti mukaan huikealla 4 e:lla! Kyllä nyt Pipsan kelpaa loikoilla Kaalimaan Joonaksen kanssa kauneusunilla! Tämä viikko ja oikeastaan koko vuosi on siis alkanut jotakuinkin omituisesti, näin totesin, sillä toissapäivänä sattui ja tapahtui:
- junavaunut törmäsivät pääkaupunkimme rautatieaseman seinään aamuruuhkassa ilman ainuttakaan vakavampaa henkilövahinkoa. (ihme!)
- työpäivä meni rattoisasti tutustumalla virolaisiin eriskummallisiin nimiin
- kenkäkaupassa näin elämäni ensimmäistä kertaa myymälävarkaan itseteossa. Lipesi sulavasti ovesta ulos, mutta onneksi hälyt rupesivät soimaan. Lähti reppana pinkomaan karkuun. Toivon todella, että vartija sai mokoman kiinni.
- junassa tein jotain sellaista, josta olen haaveillut viisi - todellakin - viisi vuotta! Avasin kirjan kannet ja aloin lukea. Ja se opus ei ollut koulukirja, työhön liittyvä kirja eikä satu. Vaan ihka oikea romaani. (Mainittakoon vielä, että kyseinen kirja ei ollut käynyt käynyt kaupaksi edellisellä kirppiskerralla siskoni pöydässä ja jotenkin ihmeen kaupalla se oli nyt päätynyt minulle. Sattumalta löysin sen, kiinnostuin ja sujautin käsilaukkuuni. Nyt se alkaa: nautiskelu elämän pienistä iloista...)
- junassa sattui myös toinen omituisuus: Pakkasta miltei 20, lunta lähes puolimetriä, pilkkopimeää. Järvenpään aseman paikalla - katsahdan ulos. Näen auton ilmiliekeissä. PAri kertaa pitää oikein hieraista silmiä, voikos näky olla todellinen. Mutta kyllä kyllä. Kaikkea sitä näkee.

Jotenkin olo oli helpottunut, kun pääsi kotiin. Omaan lintukotoon pois pahasta maailmasta. Oikein sydän heittää sykkyrää, kun valot heijastuvat ikkunoista. Siellä sisällä on niin kotoista ja lämmintä. Ja pari kolme suloista vekaraa, jotka iloisesti kaulaan kapsahtavat.