On öitä, jolloin Nukku-Matti unohtaa minut. Heittelee hiekkansa muiden silmiin, mutta jättää minut ajatustulvineen petiin piehtaroimaan. Ei anna levätä - mokoma.
Niin kävi nytkin. Kuuntelin aikani Neiti Nokkosen tuhinaa, yökylässä olevien karvakuonojen puhinaa, Herra Miehen krohinaa, tavarajunien kolinaa ja Veljesten tuttilutkutusta (ilman tutteja). Mietin syntyjä syviä, maalailin haavekuvia, suunnittelin uusia kukkapenkkejä.
Aamuyöstä parjaava omatuntoni ei antanut enää maata: "Nouse ylös laiskuri ja ala tekemään jotakin hyödyllistä!" Käsky kävi ja tässä olen. Suurena aikomuksenani jatkaa teoriaosion kirjoittamista vauhtiin päästyäni. Ai että nautin rauhasta ja hiljaisuudesta odotellessani aamun valkeamista!
(Mutta taidan silti vaatia lukulampun makuuhuoneeseen. Tiedän, että Nukku-matti tulisi tuotapikaa, jos voisin lukea jotakin unettomina hetkinä...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti