Lotinanpellon äänet ja muita sotajuttuja

Satuinpa lainaamaan kirjastosta ikivanhan lastenkirjan, joka kertoi pienestä orvosta tytöstä joka muutti koiransa kanssa asumaan mummonsa luokse. Tuli sota ja sotilaat ampuivat koiran. Tyttö lähti Ruotsiin pakoon tätinsä luokse, mummorukan jäädessä huonokuntoisena sodan jalkoihin. Onneksi sadussa oli onnellinen loppu. Tyttö ja täti viihtyivät keskenään, maalasivat päivät pitkät ja lopulta tyttö sai uuden koiranpennun. Myöhemmin sota loppui, mutta tyttö halusi elää onnellisena tätinsä kanssa.

Satu oli hyvin koskettava ja kyynel silmäkulmassa luin sitä lapsille. Tämä tarina herätti veljeksissä lukuisia kysymyksiä, joihin en tahtonut löytää vastauksia. "Miksi Äiti ja Isä kuolivat? Miksi sotamies ampui koiran? Miksi Mummo ei lähtenyt sotaa pakoon? Miksi ja miksi?" Niinpä tarinaa luettiin yhä uudelleen, sillä se kaiversi poikien mieltä niin kovin.

Siitä alkoi sotabuumi. Pojat haluavat kuulla kaiken mahdollisen sota-ajasta. He tietävät maailmansodat, talvisodan ja jatkosodan. Haluavat aina kuulla tarinan sotapoliisi Matin ja Lottatyttö Martan kohtaamisesta. Haluavat kuulla kuinka Tapettitehdas muutettiin ammusvarastoksi ja kuinka Vaarin veljet Isän puolelta olivat sodassa taistelleet.

"Äiti, kerro tarina!" vaativat pojat heti aamutuimaan ja koko automatkan ajan Hyvinkäälle saakka. Yhden tarinan kerrottuani haluavat kuulla tarinaa ruotsin vallasta ja venäjän vallasta. Seuraavana muistellaan Suomen itsenäistymistä. Kaikista ihmeellisin on tarina Iso-Mummin evakkomatkasta ja Iso-Mummin suuresta rakkaudesta ennen sotapoliisin kohtaamista. Kuka olikaan se suuri Iso-Mummin rakkaus: mies, jonka menetti jalkansa ja kuoli?

Vaikka nämä tarinat eivät aina lopu onnellisesti, ne ovat ainutkertaisia ja omille isovanhemmille sattuneita tositapahtumia. Olisipa tarinoita kerrottavaksi enemmän. Haluaisin tietää lisää yksityiskohtia niinkuin pojatkin...