Ystäväni Myymälävastaava muistaa aina silloin tällöin nelijalkaisia karvakuonojamme. Taitaa tilata tarkoituksella ylen määrin leipää, jotta on mitä Heposille syöttää. Niin kuin nytkin. "Olisi vähän eilistä leipää" , ilmoitti. Ja minä delekoin hakukeikan sopivasti Herra Miehelle, joka varmasti mielellään voisi koukata kotimatkallaan puku päällä dyykkaamassa kaupan varastoa. Hihhih.
Niin hän kävi, ystävällisesti meni ja toi kuusi jättijätesäkillistä ja muutaman pahvilaatikollisen kaikkea kaupan leipähyllyn valikoimia. Ajoi autoa näkemättä sivulle tai taakse, onneksi eteensä edes näki - vähän muutakin kuin leipää.
Leipätalkoista lapset riemastuivat. Leikkivät leipuria, leipäkauppaa, leipärosvoja. Pomppivat leipäsäkkien päällä, uivat leipämeressä, onkivat leipää. Tyhjensivät leipää leipäpusseista, murustelivat leipiä sohvalle, kuljettivat niitä ostoskasseissa, pakkasivat evääksi ja tekivät leipäkätköjä (pahan päivän varalle). Hyvällä ruokahalulla maistelivat juustopatonkeja, valkosipulipatonkeja sekä ranskanpatonkeja. Eivät muuta halunneet syödäkään koko päivänä. Neiti Nokkonen oli tyytyväinen maistiaismurusista, joita Isot Veljet kylvivät lattialle Hannun ja Kertun tapaan.
Riemu alkoi olla itsellä jo kadonnut talkoiden osalta. Eivätkö ne koskaan lopu? Yhden säkin vein tuoreena tallille, kaksi säkkiä luovutin Mummille, joka auliisti lupasi auttaa kuivatuspuuhissa. Minä onneton kuivasin leipiä koko pahuksen päivän leivinuunissa, takassa ja tavallisessa uunissa. Puolet hommasta jäi seuraavalle päivälle. Ihan kuin ei muutakaan tekemistä olisi.
Kova homma, mutta minkäs teet. Omatunto ei vain anna heittää tuollaista määrää leipää roskiin. Toivottavasti hevoset kiittää. Hör-hör.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti