Huutokaupassa

Lapsiamme on aina viehättänyt Huutokaupan arvoituksellisuus. Niitä kun ei lähiseudullamme kovinkaan usein ole pidetty, joten kokemusta huutokauppailusta ei ole kertynyt. " Onko se sellainen kauppa, jossa huudetaan?" kysyi Eero muutama vuosi takaperin. Nytpä sattuikin kohdalle oikein kunnon maalaishuutokauppa, jonne talsimme lompakot pulleina jännittynein mielin.

"Huutojen lähtöhinta on sitten viisi euroa", selitti sanavalmis meklari Kinnari. Huudettavana oli kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä: astioita, liinavaatteita, maitotonkkia, kainalosauvoja, vanhoja huonekaluja, tauluja, kirjoja, lehtiä, saaveja ja kaikkea tilpehööriä. Kohta päästiin sotilaslaatikon kohdalle ja Ossi huusi voimakkaalla äänellä: "kuusi euroa." Ei kelvaanut sotilaat muille ja niinpä Ossi sai omakseen satakappaletta pikkusotilaita vanhojen lisukkeeksi.

Jossain vaiheessa huudettavaksi tuli laatikollinen "ei todellakaan arvokkaita" kippoja ja kuppeja suoraan Saudi-Arabiasta. Suvi huusi kuuluvalla äänellä ilman korotuksia saman tien "neljätoista". Katseet kääntyivät penkkirivillemme, jossa epäuskoisina puistelimme päitämme. Onneksi huuto noteerattiin hupihuutona ja joku innokas taisi huutaa mokomat kipot sitten vitosella.

No minä huusin tämän aarten ja Herra Mies muutaman upean historiallisen opetustaulun lisää.

Ja Suvin kanssa yhteishuutona kaksi kaunista vaasia, joista toinen pääsi heti pioneja koristamaan.

Muutama tunti vierähti huutokaupassa ihan lennossa, eikä varmaan päästy edes puolen väliin. Mutta lopulta tuli Eeron suuri suosikki huudettavaksi, nimittäin joka lapsen unelma: sammakkopöytä. Kilpahuudoksi meinasi mennä, mutta Eero saikuin saikin seitsemällä eurolla sammakkopöydän itselleen.

Kyllä oli lapset huudoistaan ylpeitä, tosin Suvia harmitti, kun ei saanut Saudi-Arabia kippojaan ja joku toinen mokoma huusi Suvin himoitsemat nuken kalusteet Äidin mielestä liian kovalla hinnalla.

Sen verran mielenkiintoista huutokaupassa kyllä oli, että varmasti menemme uudestaan!